Kaakkois-Suomen ajokoiraväki lähti verkkoadressilla susia vastaan
31.12.2011 8:34Ajokoiraväki on käynyt verkkoadressilla kasvavaa susikantaa vastaan. Nyt riittää -projektiin liittyvän nimien keruun verkossa aloitti Kaakkois-Suomen ajokoirakerhon kettujaosto.
Ensimmäisen viikon aikana lähes 5 400 nimeä keränneen projektin tavoite on yksinkertainen: susikannan rajoittaminen.
— Ainakin haluamme herättää keskustelua, ja se näyttää onnistuneenkin, kertoo kettutoimikunnan puheenjohtaja Asko Kilpiä.
Taipalsaarella asuva Kilpiä myöntää, ettei Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan susiongelma ole yhtä paha kuin pohjoiseen päin mentäessä.
— Yhteisen asian puolesta tässä ollaan liikenteessä, hän muotoilee.
Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen riistapäällikkö Erkki Kiukas kertoo, että Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan kattavalla alueella liikkuu vakituisesti 5–8 sutta.
Tänä vuonna Kaakkois-Suomen alueella ei ole ilmoitettu susien tekemistä vahingoista. Vuonna 2010 suden hampaisiin joutui 2 koiraa Ruokolahdella ja yksi Lappeenrannassa.
Kiukas korostaa, että susien kaataminen on Suomessa mahdollista vain poikkeusluvalla, jonka myöntäminen on aina tapauskohtaista













