Johanna Juslin on vuoden ohjaaja

21.11.2010 10:18

Suomen nuorisoseurojen liitto on valinnut vuoden ohjaajaksi teatteri-ilmaisun ohjaajan Johanna Juslinin. Juslin on ohjannut Lappeenrannan Taidekoulu Estradin Nuorisoteatterissa vuodesta 2005. Hän on toiminut myös aktiivisesti järjestön valtakunnallisessa ja maakunnallisessa teatteritoimikunnassa.

Valitsijat kehuvat Juslinin työtä laadukkaan nuorisoteatterin edistämiseksi valtakunnallisesti uraauurtavaksi.

— Juslin on paitsi ohjaamisen asiantuntija myös nuoren kasvua tukeva eettinen kasvattaja, Suomen nuorisoseurojen liitto toteaa perusteluissaan.

Kalevan Nuorten Liiton valinta Vuoden ohjaajaksi on Heli Pelkonen Kerkkoon Nuorisoseurasta Porvoosta.

Suomen Nuorisoseurojen Liitto ja Kalevan Nuorten Liitto nimeävät vuosittain Vuoden ohjaajat.