Nettikeskustelijoille vaaditaan sakkoja kunnianloukkauksista

17.11.2010 14:39

Kolme internetin suomi24-palstalle osallistunutta keskustelijaa oli keskiviikkona Imatran käräjillä vastaamassa syytteisiin entisen imatralaisen kunnallispoliitikon Marko Lindin halventamisesta. Syyttäjä vaatii vastaajille sakkorangaistuksia kunnianloukkauksesta. Päätöksensä oikeus antaa joulukuun alussa.

Syytteet tulivat vuoden 2008 kunnallisvaalien alla Lindin henkilöön kohdistuneesta nettikirjoittelusta. Asianomistaja sanoi oikeudessa olevansa vakuuttunut siitä, että kirjoittelu vaikutti hänen jäämiseensä ulos kaupunginvaltuustosta. Edellisellä vaalikaudella Lind oli Imatran valtuuston kd-ryhmän ensimmäinen varavaltuutettu ja kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen.

Asianomistaja vaatii imatralaiselta ja parkanolaiselta mieheltä sekä ruokolahtelaiselta naiselta kultakin 10 000 euron vahingonkorvauksia kärsimyksistään. Nettiryöpytyksen jälkeen Lind jäi sairauslomalle. Lisäksi hän vaatii korvauksia hukkaan menneistä vaalikampanjakuluista sekä saamatta jääneistä valtuuston kokouspalkkioista.

Esitutkinnassa yksi vastaajista tunnusti syytteen mukaisen teon. Kaksi vastaajaa myönsi nettiviestien kirjoittamisen kunnianloukkauksen kiistäen. Asianomistajan esittämiä korvausvaatimuksia vastaajat pitivät ylimitoitettuina.