Lappeenrannan kaupunginhallitukselta siunaus lentoyhtiön kaupalle
6.9.2010 18:39Lappeenrannan kaupunginhallitus antoi suostumuksen Kaupunkiyhtiöt Oy:lle Fly Lappeenranta Oy:n liiketoiminnan myymiselle.
Yhtiön hallitus oli jo alustavasti hyväksynyt kupan, jolla toiminnot siirtyvät perustettavalle yritykset, jonka omistavat yrittäjät Kai Paananen, Juha-Pekka Paananen ja Saku Hyttinen.
kaupunginhallituksen mielestä päätös ei sen sijaan merkitse lentoliikenteelle automaattista rahoitusta jatkossa.
Kaupunkiyhtiöt olisi halunnut kaupungilta edelleen 350 000 euron vuosittaisen tuen lentoliikenteen kehittämiseen vuoteen 2020 saakka. Samalla summalla kaupunki tukee toimintaa budjettipäätöksellään tänä vuonna.
Kaupunginhallitus ei nielaissut toivetta raha-automaatista, vaan halusi selvennyksen asiaan.
Hallitus hyväksyi kaupunginjohtaja Seppo Miettisen täydennyksen, jonka mukaan ”kaupunginvaltuusto päättää vuosittain erikseen kaupungin mahdollisista panostuksista lentokenttään ja lentoliikenteeseen”.
— Hallitus halusi tarkentaa, että toimintojen myyminen ei miltään osin vaikuta kaupungin tukeen lentoliikenteen tai lentokentän tulevassa kehittämisessä.














