Sähköasentajat kovilla
4.9.2010 6:00Parikkalan Valon sähköasentaja Petri Poutanen jatkaa ensi viikolla kesälomaansa.
Poutasta pidettiin kovilla kuitenkin aivan viimeiseen asti. Torstain kova tuuli kaatoi Parikkalassa ja Simpeleellä kolmannen kerran kuukauden aikana puita linjojen päälle. Viimeistä vikaa 20 kilovoltin linjalla korjattiin Parikkalan Melkoniemessä perjantaina iltapäivällä
Sähkömies kutsuttiin lomilta töihin kuukausi sitten, kun puoli Rautjärveä oli sähköttä myrskyjen jäljiltä.
Vastaavaa hän ei ole aikaisemmin kokenut.
Kuukauden aikana kaikki Parikkalan Valon asentajat ovat olleet töissä. Lainamiehiä on saatu Pohjois-Karjalan sähköltä, Imatran seudun sähköltä ja Lappeenrannan energialta.
Sähkökatkosten kesto Parikkalan Valon alueella on ollut poikkeuksellisen pitkä. Asiakkaat ovat Poutasen mielestä suhtautuneet töiden valmistumiseen silti varsin rauhallisesti.
Lue lisää aiheesta lauantain Etelä-Saimaasta.















