Uutiset

Fly Lappeenrannan liiketoiminta myytiin

3.9.2010 11:42

Lappeenrannan kaupunki on päässyt eroon lentoyhtiöstään. Fly Lappeenrannan toimintaa pyörittää jatkossa kolmen yrittäjän omistama yhtiö.
Kuvaaja: Arkisto/Mika Strandén

Lappeenrannan kaupungin omistaman Fly Lappeenranta Oy:n liiketoiminta on myyty. Yhtiön ostavat perustettavan yhtiön lukuun liikemies Kai Paananen, Fly Lappeenrannan toimitusjohtaja Juha-Pekka Paananen ja matkailuyrittäjä Saku Hyttinen.

Fly Lappeenranta Oy 1,4 miljoonan euron velkoineen jää Lappeenrannan kaupungin eli Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy:n omistukseen. Yhtiön operatiivinen toiminta kuitenkin lakkaa.

Kauppahinta on 150 000 euroa. Lisäksi uusi yhtiö maksaa jatkossa lentomatkustajien määrään perustuvaa korvausta. Korvaus on kymmenen vuoden ajan kaksi euroa matkustajalta. Näistä toinen euro käytetään Fly Lappeenrannan velkojen maksuun ja toinen lentoliikenteen kehittämiseen ja markkinointiin.

Fly Lappeenranta aloitti toimintansa 2008 virtuaalilentoyhtiönä. Viime aikoina se on keskittynyt lentokentän terminaalipalveluihin.

Lähetä LähetäFacebook FacebookTwitter Twitter
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Etelä-Saimaa: Fly Lappeenrannan liiketoiminta myytiin

Lappeenrannan kaupungin omistaman Fly Lappeenranta Oy:n liiketoiminta on myyty. Yhtiön ostavat perustettavan yhtiön lukuun liikemies Kai Paananen, Fly Lappeenrannan toimitusjohtaja Juha-Pekka Paananen ja matkailuyrittäjä Saku Hyttinen. Fly Lappeenranta Oy 1,4 miljoonan euron velkoineen jää Lappeenrannan kaupungin eli Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy:n omistukseen. Yhtiön operatiivinen toiminta kuitenkin lakkaa.

Lue koko uutinen:
http://www.esaimaa.fi/Online/2010/09/03/Fly+Lappeenrannan+liiketoiminta+myytiin/201019626110/4

(*) Pakolliset kentät

" />

Keskustele

Online-uutiset

Palaute

Anna palautetta toimitukselle tästä.

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella.

Lukijoiden kuvat

LÄHETÄ ESTARI

Lähetä mielipiteesi Etelä-Saimaan Estarit-palstalle. Kirjoita viestin alkuun ES KUUMAT ja välilyönnin jälkeen oma viestisi. Lähetä viestisi numeroon 13355. Viestin maksimipituus on 160 merkkiä. Viestin hinta on 0,40 euroa.