Air Baltic lopettaa Tallinnan lennot Lappeenrannasta

2.9.2010 10:43

Lentoyhtiö Air Baltic lopettaa suorat reittilennot Lappeenrannan ja Tallinnan välillä. Yhtiö on lentänyt reittiä kahdesti viikossa perjantaisin ja lauantaisin.

— Reitillä on ollut kesällä ihan riittävä matkustusmäärä, mutta matkustus hiljenee aina talvikaudeksi. Reitti loppuu lokakuussa. Reittiä pohditaan uudestaan ensi kesälle, kunhan asia tulee ajankohtaiseksi, kertoo kaupallinen johtaja Tero Taskila.

Reitin lopetuksella Air Baltic paikkaa myös lentokoneitten tarvetta kotikentällään Riiassa.

— Peruuttamalla ”rönsyreittejä”, jossa toinen pää ei ole Riika, varmistamme riittävän kapasiteetin (koneet) Riiassa siltä varalta, että tilaamamme uudet koneet toimitetaan meille myöhässä.

Air Baltic on tilannut kahdeksan Bombardier-konetta kanadalaiselta valmistajalta. Yhtiölle on toimitettu kolme konetta, mutta jokaisen koneen toimitus on edelleen kolme kuukautta aikataulusta myöhässä.