Tuulisaimaa käynnistää tuulivoiman tuotannon
3.5.2010 17:03 | Päivitetty: 3.5.2010 19:42Lappeenrantalainen Tuulisaimaa Oy käynnistää tuulivoiman tuotantoaan. Tuulisähköä tuottaa aluksi demonstraatiovoimala, jolla testataan myös sisämaan tuulisähkön tekniikkaa ja tuottavuutta.
Koelaitoksen rakentamisesta on jo sovittu. Yhteistyökumppani ei pörssiyhtiönä halua vielä kertoa asiaa julkisuuteen.
Koevoimalaa ei rakenneta Joutsenonkankaalle. Sinne nousee seuraavassa vaiheessa isompi tuulivoimapuisto, jos alueella tuotettava sähkö osoittautuu tutkimuksissa kannattavaksi.
Kehitysversiona rakennettavan tuulivoimalaitoksen torniosa nousee normaalia korkeammalle, jopa 150 metriin. Toimitusjohtaja Petteri Laaksosen mukaan näin saadaan parempi kuva sisämaan tuulisähkön tuotannosta ja etenkin sen kannattavuudesta.
— Tuuliturbiinin tehoksi tulee kolme megawattia ja voimalan kustannusarvio on noin neljä miljoonaa euroa.
Myöhemmin Muukonkankaan alueelle Kuutostien varteen suunnitellun tuulivoimapuiston tuotanto olisi 20—30 megawattia.
Tuulisaimaa tutkii vielä mittauksin Muukon tuulipuiston kannattavuutta, koska lentomääräykset rajoittavat alueen rakentamista ylöspäin. Seitsemän tuuliturbiinin puiston kustannukset olisivat noin 25 miljoonaa euroa.
Lue aiheesta lisää tiistain Etelä-Saimaasta.













