SDP:n mielestä Lappeenrannan ydinkeskustan ratkaisut ajavat Leirin ohi

9.3.2010 11:42

Lappeenrannan sosialidemokraatit haluaisivat pitää Leirin kauppakeskukseen liittyvän valmistelutyön toistaiseksi naftaliinissa.

Valmistelutyön keskeyttämistä kaupunginhallituksessa esittäneen Anja Helvaston (sd.) mielestä Leirissä olisi otettava nyt pitempi aikalisä.

- Meidän mielestämme ensin pitää odottaa rakentamisratkaisuja ydinkeskustan City-korttelissa ja Isossa-Kristiinassa. Ne on saatava ensin liikkeelle, ja vasta sen jälkeen tulee palata Leirin alueen kehittämiseen.

Helvasto pelkää, että keskustan kauppapalveluissa voi syntyä liikepakoa, jos nyt tehdään uusia avauksia muualla.

- Emme luota siihen, että tässä tilanteessa voidaan tehdä sellaisia sopimuksia, joilla liikkeet pysyvät ydinkeskustassa.

Kaupunginhallituksessa SDP jäi kuitenkin yksin äänin 11-4. Kaupungin ja SRV Yhtiöt Oyj:n sopimuskuviot palautettiin jatkovalmisteluun tekniselle lautakunnalle.