Lappeenranta valittaa etuosto-oikeuden kumoamisesta
8.3.2010 17:45Lappeenranta valittaa etuosto-oikeuden menettämisestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätös tehtiin kaupunginhallituksessa äänestyksen jälkeen. Kuusi jäsentä olisi ollut valmis jättämään valittamisen sikseen. Enemmistö päätti kuitenkin jatkaa valittamista.
Kouvolan hallinto-oikeus oli kumonnut entisen Joutsenon kaupunginhallituksen päätöksen etuosto-oikeuden käyttämisestä vajaan yhdeksän hehtaarin määräalaan Korvenkylässä.
Korvenkylässä noin 86 hehtaarin tilaa viljelevä maanviljelijä oli hankkinut kiistan kohteena olevan määräalan haltuunsa vuonna 2008 tekemällään maakaupalla. Joutsenon kaupunki päätti kuitenkin käyttää etuosto-oikeuttaan, josta maanviljelijä valitti hallinto-oikeudelle.
Kouvolan hallinto-oikeus piti kaupungin etuosto-oikeuden käyttöä ilmeisen kohtuuttomana ja perusteita riittämättöminä etuosto-oikeuden käyttöön.
Lappeenrannan kaavoituspäällikkö Heikki Puranen perustelee lausunnossaan valituksen tekemistä muun muassa Korvenkylä-Rauha-Tiuruniemi-alueen yleiskaavoituksen kehittämistarpeilla.














