Saimaan pinta nousee talven lumilla normaaliksi
5.3.2010 12:29Talven lumet riittävät täyttämään Saimaan vesivajeen. Järvenpinta on alkukesällä normaaleissa lukemissa, kunhan lumet ovat sulaneet.
Suomen ympäristökeskuksen ennusteen mukaan vedenpinta on touko-kesäkuun vaihteessa 25-30 senttiä nykyistä korkeammalla. Järvenpinta on suunnilleen tasolla 75,80 metriä merenpinnan yläpuolella.
Saimaan pinta pysyy lähiviikot suunnilleen nykyisellään tai laskee aavistuksen. Vedenpinta kääntyy nousuun huhtikuun puolivälissä ja nousee toukokuussa melko voimakkaasti.
Tänä vuonna koetaan pitkästä aikaa normaali kevättulva, koska talven lumet eivät ole ennen aikojaan sulaneet.















