SaiPan ykköspuolustaja loppukaudeksi sivuun

4.3.2010 14:48
SaiPan puolustaja Joni Tuominen (vas.) on pelannut tällä kaudella keskimäärin liki 24 minuuttia ottelua kohden. Kuvaaja: Arkisto/Vesa Laitinen

SaiPan puolustajan Joni Tuomisen loukkaantuminen on paljastunut varsin vakavaksi. Tiistain vierasottelussa Oulussa kätensä ja polvensa loukannut Tuominen joutuu sivuun peleistä jopa kahdeksi kuukaudeksi.

Tuomisen murtunut käsi on kipsattu. Alustavien arvioiden mukaan kipsi pysyy paikoillaan kolmisen viikkoa, jonka jälkeen puolustaja voi aloittaa kätensä kuntoutuksen. Tuomisen polvivammaa tutkitaan parhaillaan Helsingissä.

Tuominen on pelannut SaiPan takalinjoilla tällä kaudella 49 ottelua tehopistein 8+22=30, joka oikeuttaa SaiPan sisäisessä pistepörssissä kolmanteen ja SM-liigan puolustajien pistepörssissä viidenteen sijaan.

27-vuotias pelimies teki tammikuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen SaiPan kanssa.

Tuomisen tilalle SaiPan kokoonpanoon torstai-illan kotiotteluun Espoon Bluesia vastaan nousee Jarno Lippojoki.

Jääkiekon SM-liigan runkosarja päättyy 20. maaliskuuta.