Sivuvaunuluokan kilpailija kuoli Virtasalmen Motoparkissa

7.6.2009 21:35

Imatran Moottorikerhon Marko Haakanan matkustaja Pekka Kuismanen menehtyi sunnuntaina Motoparkissa sivuvaunuluokan Suomen Cup-kilpailussa yhteenajossa saamiinsa vammoihin. Kohtalokasta kilpailua oli ajettu yhdeksän kierrosta. Koko kilpailun ajan Haakana ja Kuismanen taistelivat oman kerhonsa parin Jussi Juolan ja Aki Aallon kanssa kolmannesta sijasta. Kymmenennellä kierroksella kilpailutilanteessa kaverukset ajoivat yhteen onnettomin seurauksin.

Kilpailun lääkäri Petri Pesonen ja useat ensiapuryhmät olivat paikalla hetkessä ja kaikki voitava tehtiin. Kuismanen kuljetettiin Mikkelin keskussairaalaan ja sieltä edelleen ambulanssihelikopterilla Turkuun. Matkalla hän kuitenkin menehtyi ja syynä olivat useat vakavat vammat.

Aki Aalto kiidätettiin Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan. Hänellä diagnosoitiin yksi vakava vamma ja hänet leikattiin vielä sunnuntai-iltana. Illalla saamiemme tietojen mukaan kummatkin kuljettajat Marko Haakana ja Jussi Juola ovat fyysisesti kunnossa.