Imagotutkijan mukaan norppakiista saattaa kääntyä kaikkia osapuolia vastaan

1.6.2009 19:51

Saimaannorpan suojelusta leimahtanut kiihkeä kiista on saanut näkyvää valtakunnallista huomiota pitkin kevättä. Imagoita tutkineen Topiantti Äikkään mukaan kiista voi tehdä pahaa jälkeä paitsi norpalle, myös koko Saimaan alueen maineelle.

- Jos kiista menee vielä enemmän överiksi kuin se jo on mennyt, ihmiset alkavat yhä enemmän ihmetellä, miksei niitä 260 norppaa saada suojeltua. Kiista kääntyy paitsi norppaa, myös kalastajia, maa- ja metsätalousministeriä ja Saimaan aluetta vastaan, sanoo Oulun yliopiston maantieteen laitoksen dosentti.

Mediassa on käyty kevään aikana kiivasta keskustelua siitä, riittääkö vapaaehtoisuuteen perustuva verkkokalastuksen rajoittaminen norppakannan pelastamiseen.

Norpan suojelemisen eteen tehty työ toisi Äikkään mukaan Saimaan alueelle runsaasti myönteistä mainetta.

Saimaan alueen toimijat toki jo hyödyntävät norppaa mielikuvatyössään, mutta eivät Äikkään mukaan aivan niin vahvasti, kuin olisi mahdollista.

- Norpalla on suomalaisille ikoninkaltainen maine. Lajin nostalgisuudessa olisi paljon hyödynnettävää.

Äikäs vertaa norppaa Kiinan jättiläispandoihin ja Indonesian orankeihin.

- Orangit ovat Indonesialle ja pandat Kiinalle mieletön imagoresurssi. Pandoja ja orankeja ei tapeta edes vahingossa, niin kuin norppia. Ja orankeja on kuitenkin 10 000 ja jättiläispandoja 1 000.

Äikäs luennoi maanantaina Taipalsaarella järjestetyssä saaristopolitiikan 60-vuotisjuhlaseminaarissa.

Lue lisää tiistain Etelä-Saimaasta.