Uhkaava viesti sulki Imatran seurakuntakeskuksen

22.2.2009 21:25 | Päivitetty: 22.2.2009 21:56

Imatran seurakuntakeskus Mansikkalassa pysyy maanantaina suljettuna seurakunnan saaman uhkaavan viestin takia.

Seurakunta sai viestin viime tiistaina seurakunnan Puhu papille -internet-palvelun kautta. Viestissä sen lähettäjä uhkasi käyttää ampuma-asetta maanantaina ruokailun yhteydessä puolen päivän aikaan.

Viesti luettiin seurakunnassa torstaina, jolloin siitä ilmoitettiin poliisille. Poliisi on pidättänyt teosta epäiltynä 18- ja 20-vuotiaat imatralaiset miehet.

Miehet kiistävät syyllistyneensä tekoon. Poliisi ei vielä sunnuntaihin mennessä ollut pystynyt sulkemaan täysin pois mahdollisuutta, että viestin takana olisi joku muu henkilö.

Poliisin mukaan viesti on sen verran epämääräinen, ettei uhkauksen täsmällistä kohdetta pysty arvioimaan. Todennäköisenä kuitenkin pidettiin, että uhkaus on ollut tarkoitus toteuttaa Imatralla.

Imatran seurakuntakeskuksessa Mansikkalassa käy päivittäin töissä yleensä muutamia kymmeniä ihmisiä. Heistä osa pitänee maanantaina vapaita, osa ehkä työskentelee muualla, kirkkoherran sijaisen talviloman sijainen, Tainionkosken aluekappalainen Piia Frosti kertoi sunnuntai-iltana.

Työntekijöiden lisäksi seurakuntakeskuksessa ruokailee arkisin kymmeniä ihmisiä työttömien ruokailussa. Myös se on peruttu maanantaina.

Frostin mukaan työttömien ruokailu on sujunut enimmäkseen rauhallisesti. Toisinaan pientä kahnausta aiheuttavat päihtyneenä ruokailemaan pyrkivät.

Uhkaava viesti oli myös Frostin mukaan lyhyt ja ympäripyöreä eikä siinä ollut allekirjoituksia. Siitä pystyi kuitenkin päättelemään, että uhkaus oli kohdistettu nimenomaan seurakunnan tiloihin. Henkilökohdetta siitä ei voinut päätellä.

Imatran kaupungilla ei sunnuntai-iltana ollut tietoa seurakunnan saamasta uhkauksesta.

Seurakuntien henkilökunnalle uhkauksesta kerrottiin heti sen tultua lyhyellä tiedotteella.