Uutiset online

Kaksi miestä otettiin kiinni Rajapatsaan grillipalosta

3.9.2007 10:34

IMATRA. Imatran poliisi on ottanut kiinni kaksi nuorta miestä epäiltynä Rajapatsaan grillin tahallisesta polttamisesta. Miehet ovat syntyneet vuosina 1981 ja 1988.

Miehet ovat tunnustaneet sytyttäneensä tulipalon. Tulipaloa edeltävien tapahtumien perusteella poliisi epäilee teon motiivin olevan rasistinen.

Rajapatsaan grilli tuhoutui käyttökelvottomaksi varhain sunnuntaiaamuna syttyneessä tulipalossa. Ohikulkija oli havainnut palon ja ilmoittanut siitä hätäkeskukseen. Paikalla ilmeni, että palo oli saanut alkunsa grillin takaseinustalla olleesta tuleen sytytetystä roska-astiasta.

Grilli oli vaihtanut omistajaa noin viikko sitten, jolloin uudeksi omistajaksi oli tullut Imatralla pitkään asunut ja koulut käynyt nuori venäläismies.

Tapahtumayönä grilli oli suljettu noin tunti ennen tulipaloa. Tuolloin grillillä asiakkaana ollut seurue oli käyttäytynyt uhkaavasti ja ulkomaalaisvastaisesti paikalla ollutta uutta omistajaa ja työntekijää kohtaan. Lähtiessään he rikkoivat grillin ikkunan. Samat henkilöt sytyttivät myöhemmin yöllä tulipalon.

Tekoa tutkitaan törkeänä vahingontekona, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään 4 kuukautta ja enintään 4 vuotta.

Lähetä LähetäFacebook FacebookDel.icio.us Del.icio.usMySpace MySpace
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Etelä-Saimaa: Kaksi miestä otettiin kiinni Rajapatsaan grillipalosta

IMATRA. Imatran poliisi on ottanut kiinni kaksi nuorta miestä epäiltynä Rajapatsaan grillin tahallisesta polttamisesta. Miehet ovat syntyneet vuosina 1981 ja 1988. Miehet ovat tunnustaneet sytyttäneensä tulipalon. Tulipaloa edeltävien tapahtumien perusteella poliisi epäilee teon motiivin olevan rasistinen.

Lue koko uutinen:
http://www.esaimaa.fi/Online/2007/09/03/Kaksi+miest%C3%A4+otettiin+kiinni+Rajapatsaan+grillipalosta/200713991878/4

(*) Pakolliset kentät

http://www.esaimaa.fi/Online/2007/09/03/Kaksi+miest%C3%A4+otettiin+kiinni+Rajapatsaan+grillipalosta/200713991878/4

" />

Keskustele

Online-uutiset

Palaute

Anna palautetta toimitukselle tästä.

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella.

Lukijoiden kuvat

LÄHETÄ ESTARI

Lähetä mielipiteesi Etelä-Saimaan Estarit-palstalle. Kirjoita viestin alkuun ES KUUMAT ja välilyönnin jälkeen oma viestisi. Lähetä viestisi numeroon 13355. Viestin maksimipituus on 160 merkkiä. Viestin hinta on 0,40 euroa.