Vuosi vaihtuu tutuin lupauksin

31.12.2009 4:00

Kuvaaja: SUSANNA AALTO

Useimmiten uudenvuodenlupaus liittyy terveyteen, kuten liikuntaan, ruokavalioon, laihdutukseen tai tupakointiin. SATU TÄHKÄ

Nuoret tekevät uudenvuoden lupauksia vaihtelevasti. Terveys ja elämäntapamuutokset pitävät kuitenkin pintansa suosituimpina lupausaiheina.

- En tee uudenvuoden lupauksia, koska kotona ei ole opetettu siihen. Se ei ole mielestäni tärkeää, toteaa Tinna Rautio, 22.

20-vuotias Saku Vainikainen asettaa lupausten sijaan päämääriä tulevalle vuodelle.

- Harvemmin tulee tehtyä lupauksia, pikemminkin asetan tavoitteita uudelle vuodelle. Voihan niitä tietysti kutsua myös lupauksiksi. Tavoitteita kannattaa asettaa joka uusi vuosi, se on hyvin tärkeää.

Uudenvuoden lupaukset ovat tuttu perinne myös nuoremmalle sukupolvelle.

- Lupaaminen tarkoittaa sitä, että jos vaikka kiroilee, ja lupaa ettei enää tee sitä, niin ei sitten enää tee, sanoo 7-vuotias Maria Junnonen.

Tähän isosisko Juulia jatkaa:

- Niin, ja sen lupauksen pitää kestää koko vuoden. Se on uudenvuoden lupaus.

Aihepiireiltään nuorten lupaukset noudattavat suurelta osin perinteisiä linjoja.

- Voisin luvata tekeväni jotain lasteni kanssa, kun he kasvavat. En usko, että koskaan teen painonpudotukseen tai urheiluun liittyvää lupausta, Rautio pohtii.

Vainikainen aikoo vuonna 2010 lisätä laatuaikaa pari- sekä kaverisuhteisiinsa ja harrastaa enemmän liikuntaa. Maria Junnonen puolestaan lupaa käyttää perheensä Fanni-koiraa lenkillä, ja pelata koko ajan tietokoneella.

Juulia Junnonen toivoo pystyvänsä auttamaan perhettään kaikessa, missä pystyy.

- Voisin vaikka ruokkia meidän Fannia, tyttö tuumaa.

Vuosi 2010 näyttää nuorten mielestä valoisalta. Rautio ennustaa vuodelle entistä innokkaampaa ilmastokeskustelua.

- Vihreä buumi räjähtää varmaankin käsiin, ja talous voi mennä huonompaan suuntaan, koska tehtaita ajetaan nyt vauhdilla alas.

Juulia Junnoselle tuleva vuosi on merkittävä virstanpylväs. Edessä ovat kymmenvuotissyntymäpäivät.

- Vuodesta tulee varmasti hyvä, pidän siitä kiinni. Olen silloin elänyt lapsuudestani jo puolet, Juulia toteaa.

Kukin nuorista vaihtaa vuotta omien perinteidensä mukaan. Vainikaisen vuodenvaihdetta siivittävät niin tinat kuin tulitteetkin. Raution perheessä vuotta on perinteisesti vaihdettu vauhdikkaasti pyllymäessä.

- Raketit ammumme mäeltä ja samalla paistamme makkaraa. Pienempänä laskimme pyllymäkeä rakettipaikalla, pulkka jätettiin ehdottomasti kotiin. Lisäksi olemme käyneet katsomassa kaupungin ilotulitusta Imatralla, hän kertoo.

Top 5 lupaukset esimerkkeineen:


1) Terveys: liikunta, ruokavalio, laihdutus, tupakointi
2) Elämäntapamuutokset: ympäristöteot
3) Ihmissuhteet: aikaa läheisille ja ystäville
4) Talous: säästäminen, asunnonvaihto
5) Itsensä kehittäminen ja työ: uusi harrastus, paremmat tavat, uusi työ
Lähde: www.valitutpalat.fi

Julkkiksetkin lupaavat:


Christina Applegate: kasvattaa lihasmassaansa
Sharon Osbourne: on oma itsensä ja syö ja juo koko vuoden
Pete Parkkonen: popimpaa tavaraa ja vähemmän hölmöyksiä