Päivä kerrallaan kohti tulevaa
31.12.2009 4:00
Joni Koistinen on harrastanut trumpetinsoittoa kuutisen vuotta. Rumpujen soiton hän aloitti viime syksynä.
Kuvaaja: ESSI LONKA
ESSI LONKA
15-vuotias Joni Koistinen käy Lappeenrannan Steinerkoulun ysiluokkaa ja harrastaa trumpetin sekä rumpujen soittoa.
Täydellinen päiväni koostuu? kavereista. Hengailisimme vain, kävisimme kaupoissa ja syömässä ravintolassa.
Musiikkimakuni on? poppia, rockia ja kaikkea niihin suuntautuvaa, raskaampikin menee. Tykkään kuunnella esimerkiksi The All-American Rejectsiä ja Alesanaa.
Jos olisin eläin, olisin? kultakala, koska se tuli ensimmäisenä mieleen. En löydä itsestäni ja kultakalasta mitään samankaltaisuuksia.
Ystäväni ovat? kivoja, reiluja ja rehellisiä.
Parasta minussa on? hauskuus. Ainakin itse pidän itseäni hauskana, en tiedä toisista.
Minut saa hyvälle tuulelle? kaverit ja olemalla itse iloinen.
Jos osaisin lentää? lentäisin jonnekin lämpimään ja kavereiden luokse.
En voi sietää? joitain ärsyttäviä tyyppejä. He hyppivät naamalle ja ärsyttävät tahallaan.
Onnellisuus merkitsee minulle? aika paljon. Tulen onnelliseksi esimerkiksi, kun tiedän, että loma alkaa, tai että pääsee näkemään kavereita.
Viiden vuoden päästä? elän päivä kerrallaan ja katson, mitä tapahtuu.