Valkeaa unelmaa

11.12.2009 4:00

Aina on samanlainen sää. Lauha tuuli puhaltaa kasvoille, puistoissa vihertää nurmikko ja vettä tihkuvan taivaan peittää painostava kansi. Voisi olla lokakuu tai marraskuu. Mutta kas, kalenterini mukaan onkin jo joulukuu.

Silti pakkaslumen sijaan kenkien alla narskuu yhä vetinen hiekka ja mieleeni kajahtaa eräs tuttu joululaulu. Jollei jouluna ole lunta, voiko joulupukki tullakaan? Sitä kai moni muukin jo kysyy, kun jouluaattoon ei ole enää kovin monta yötä.

Tuskin on kuitenkaan syytä huoleen, sillä autoilevat joulupukit ovat onneksi tätä nykyä tuttu näky aattoillan liikenteessä. Eikä helikopterikaan liene aivan poissuljettu vaihtoehto, onhan joulupukki aika VIP. Kulkuneuvoja kyllä löytyy keliin kuin keliin: ja mitä päheempi menopeli, sitä reteempi pukki!

Mutta mitä sanoisi tähän paraikaa Kööpenhaminassa istuva ilmastofoorumi, jonka tavoitteena on saavuttaa globaali, poliittisesti sitova sopimus kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi? Tuskinpa ainakaan hykertelisi hyvällä joulumielellä. Oikein niin.

Ilmastonmuutos on kaikkien juttu. Ehkä eniten se koskettaa juuri meitä nuoria, sillä viime kädessä olemme me taivastelemassa tehtyjen mokien seurauksia. Täällä pohjoisessa riittänee, että piirrämme muutamia muutoksia joulukorttimaisemiin.

Muualla maailmassa asiat ovat huonommin. Koteja huuhtoutuu mereen ja pelloista tulee kuralätäköitä. Ei kiva, mutta tosi.

Toisaalta, mikäli tiedemiehiä on uskominen, vallitsee myös Etelä-Karjalassa kuluvan vuosisadan loppuun mennessä uusi, ilmastokokousta isännöivän Tanskan kaltainen ilmasto.

Siis takuuvarmaa luihin ja ytimiin yltävää pimeyttä ja kosteutta talvet läpeensä jatkossakin. Eikä toivoakaan valkoisesta joulusta.

Länsimaiden suurin kulutuskuukausi on siten kenties ironisin ajankohta ekologista elämää ajavalle ilmastofoorumille. Toivotaan kuitenkin, että tuloksia saadaan ikään kuin joululahjaksi ja heti uutena vuotena aletaan lunastaa annettuja lupauksia.

Joulupukitkin voisivat jättää autot ja helikopterit ilmaston vuoksi tänä vuonna kotiin ja lähteä matkaan, vaikkapa polkupyörillä.

JESSE PIIROINEN