Ihonhoitolapset

23.10.2009 4:00

Lasten kasvattaminen lienee äärimmäisen haastavaa puuhaa: yrittää nyt saada vikuripäinen viikari tekemään asioita, joita tämä ei omasta halustaan missään nimessä tekisi

Vanhemmat joutuvatkin toistuvasti keksimään, mitä mielikuvituksellisimpia konsteja ja kikkoja lapsiaan kaitsiessaan. Epäilyttävien ja vastenmielisten ruoka-ainesten ujuttaminen muuten syömäkelpoiseen ruokaan on yksi näistä nerokkaista, mutta umpikieroista jymäytyksistä.

Pieneksi silputtua tankoparsakaalikurpitsaa on hyvin vaikeata havaita, vaikkapa spagettikastikkeen seasta.

Näyttää siltä, että kapitalistisen koneiston katalyytti, mainosala, on ottanut vanhempien konstit käyttöönsä lapsiaan, eli tavan rahvasta kaitsiessaan.

Tutut kasvatuskeinot, kuten suora käsky (”tarvitset puoli kiloa kasviksia päivässä”) ja idolien esimerkkiin vetoaminen (”maailmanmestari Ahonenkin pötköttelee tällä sohvalla”) tai katteettomat lupaukset (”osta nyt, päätä myöhemmin”) ovat bisneksen kannalta pettämättömiä.

Eikä siinä vielä kaikki!

Ovelat vanhemmat saavat ujuttamisen avulla syötettyä lapsilleen, mitä hyvänsä. Ovelat mainostajat pystyvät samaan. Hämmästyin taannoin katsellessani kauppakeskuksessa vain miehille suunnattua monimetristä kosmetologiahyllyä.

Rinnastaisin ainakin itse kosmetologian ja jurottavan suomalaismiehen pienen lapsen ja kukkakaalin parivaljakkoon.

Näky kaupassa olikin totta vie ihmeellinen. Vain miehille suunnattuja rasvoja, saippuoita ja sen sellaisia oli hyllyssä kymmenittäin. Oli ihon mattapintaiseksi jättävää geelivoidetta, silmänympärysvoidetta ja ”kevyen päivetyksen” antavaa kasvorasvaa.

Siis rusketusvoidetta suomalaiselle miehelle!

Purkkien kyljet paljastivat salaisuuden ilmiön taustalla. Jokaiselle tuotteelle tuntui löytyvän paikka osana parranajoa, tuota perimaskuliinista riittiä. Kasvojen kosteuttaminen mattageelillä voi kuulostaa arveluttavalta.

Mutta kun se nähdään osana onnistuneeseen parranajoon tähtäävää viiden kohdan ohjelmaa, ei ennakkoluuloisen metsien miehenkään tarvitse ilmeisesti säikähtää.

Kassan myyjätär kertoikin kosmetologiaostoksilla käytävän jopa miesporukalla. Ujuttaminen ja markkinavoimat ovat näyttäneet jälleen voimansa.

ANTTO HINKKANEN