En Vogue

9.10.2009 4:00

Olin maanantaina farkkuostoksilla uuden kotikaupunkini Pariisin keskustassa, kun kadulla asteli ohitseni iäkäs trenssitakkinen leidi. Tunnistin naisen valtavasta punaisesta pehkosta Amerikan Voguen luovaksi johtajaksi Grace Coddingtoniksi.

Vasta silloin muistin, että käynnissä oli Pariisin muotiviikko, jonka kuluessa kaikki tärkeät muotitalot esittelevät ensi kevään ja kesän mallistonsa.

Julkkisbongauksen jälkeen, silmäni kunnolla avattua, huomasin olevani tyylikkäiden ihmisten massan ympäröimänä. Huiveja, blazereita, designer-aurinkolaseja ja piikkikorkoja kaikkialla.

Olin astunut muotimaailman ampiaisenpesään, ja kaduin katkerasti rennon laiskaa asuvalintaani, hupparia, vaatekaapissa roikkuvan blazerin sijaan.

En olisi tunnistanut Gracea, ellen olisi hiljan nähnyt Voguen toimituksesta kertovaa dokumenttielokuvaa The September Issue. Elokuvan alussa itse Voguen päätoimittaja, legendaarinen aurinkolasipäinen jäärouva Anna Wintour pohtii syitä siihen, miksi jotkut suorastaan halveksuvat muotimaailmaa.

Onko se alhaisesta itsetunnosta juontuvaa pelkoa mahdottoman laihoja ja tyylikkäitä ihmisiä kohtaan? Vai onko miljardien eurojen arvoinen muotiteollisuus itsekästä turhuutta maailmassa, jossa on ratkottavana vakavampiakin kysymyksiä kuin: Mikä laukku sopii parhaiten näiden kenkien kanssa?

Muotimaailma kuitenkin jatkaa pyörimistään, mallien joka kevät ja syksy määrätietoisesti pyörähtäessä Pariisin, Lontoon, New Yorkin ja Milanon catwalkeilla, ja jokainen lehtiä ja trendejä seuraava päivittää vaatevarastoaan uusilla luomuksilla.

Varakkaat vilkuilevat Pradan mallistoa shamppanjalasi kädessä; me köyhemmät tyydymme H&M:n tai Zaran halpaan lohtuun.

Mutta miksi kukaan muu saisi päättää, mitä puen aamuisin ylleni? Ovatko Grace, Anna ja kaikki Voguen lukijat vain muodin säälittäviä orjia? Onko tässä ikuisessa kilpajuoksussa mitään järkeä, kevään taas tuodessa mukanaan uudet lookit ja uuden ostoskierroksen?

Ilmiö ei pohjimmiltaan poikkea keski-ikäisten perheenisien tavasta lievittää eksistentiaalista ahdistustaan nopeilla autoilla ja viimeisimmällä elektroniikalla. Uudet vaatteet kohottavat kummasti vähän allapäin olevaa mieltä - shoppailuterapiaksikin sitä kutsutaan.

Muodin maailma nähdään usein kovana, kylmänä ja ylimielisenä. Pohjimmiltaan kyse on estetiikasta, vaatteiden tekijöiden taituruudesta, kilpailusta luoda jotain entistäkin kauniimpaa, jännittävämpää ja yllättävämpää.

Muoti on katutaidetta aidoimmillaan.

MIKKO MÄKELÄ