Huonoa käytöstä passintarkastuksessa

10.3.2017 4:00

Seurueemme, neljä aikuista ja kolme lasta, tuli lennolla AY832 Lontoosta. Matka kesti 11,5 tuntia Miamista, pari tuntia Lontoon terminaalissa ja kolmen tunnin lento Suomeen. Nuorimmainen, 6-vuotias poikamme, oksensi koneessa ja muutenkin olimme kaikki hyvin väsyneitä, mutta vielä automaattipassintarkastukseen.

Eikö virkailijakin voisi esittää asiansa ystävällisesti tai edes asiallisesti?

Menimme eri porteista ja minun kanssani tulivat poikani. Menin ensin ja näytin kuinka toimitaan. Vanhempi poikani pääsi läpi ok. Odotin 6-vuotiasta poikaani ja neuvoin ulkoportin kohdalla, mutta kone ei kuvannutkaan niin alhaalta kasvoja eikä siis avannut porttia, enkä minä isänä päässyt takaisinpäin. Eikä passintarkastajia missään!

Poikani alkoi jo olla paniikissa ja muutenkin kipeänä reissusta. Minä en päässyt takaisin mitenkään ja poika tahtoi isän syliin. Jonoa muodostui ja ihmiset huutelivat, että ”nosta poika pois vaan sieltä”!

Nostin pojan portin yli syliini ja lähdimme eteenpäin, kun 30—40-vuotias virkamies tuli eteeni huutamaan naama punaisena, että ”mitä tuli nyt tehtyä” ja että ”tajuatko, että teit nyt melkoisen rikoksen!”

Alaikäiset lapseni ja heidän isovanhempansa ja vaimoni olimme kuin halolla päähän lyötyjä, olin siis maailman suurin rikollinen nyt. ”Ei viitsisi isoa miestä opettaa...” hän huusi, niin että lähiympäristö kyllä hyvin kuuli ja näki että rikollinen oli jäänyt kiinni!

Lapset olivat kauhuissaan ja niin me kaikki! ”En vie asiaa eteenpäin tällä kertaa”, virkailija huusi ja poistui takaisin koppiinsa... päivän hyvä työ tuli tehtyä.

Miksi pitää käyttäytyä noin? Eikö virkailijakin voisi esittää asiansa ystävällisesti tai edes asiallisesti ja käyttäytyä kuin aikuinen? Tein siis suuren rikoksen? Tekisin saman uudestaan ja uskon, moni muukin tekisi koska mitään muutakaan järkevää siinä ei voinut tehdä.

Vähän myöhemmin lentoasemalla 6-vuotias poikani näki tullivirkailijoita ja pinkaisi mumminsa taakse piiloon ja kysyi, tulevatko ne hakemaan minua ja isää? Käytöksellä voi olla pitkäaikaiset vaikutukset, pitemmät kuin seuraavan yön painajaiset...

Sakari Söderling, Lappeenranta