Patsaslahjoitus saamassa erikoisia piirteitä

4.2.2017 4:00

Mesenaatti määritellään taiteen, taiteilijoiden ja joskus myös tieteenharjoittajien suosijaksi ja heidän taloudelliseksi tukijakseen.

Mesenaatille on ominaista paitsi taiteiden harrastus eri muodoissaan, myös avarakatseisuus ja ennakkoluulottomuus sekä taloudellisen tuen antajana aito pyyteettömyys.

Lappeenrantaa on kohdannut merkillinen tilanne: Kaupungille halutaan lahjoittaa naisfiguuria esittävä patsas nimeltä Veera ja lahjoittajan ehdoton vaatimus on, että patsas sijoitetaan Raatihuoneen puistoon – oman asunnon ikkunan alle. Vaatimus on niin ehdoton, että lahjoittaja on julkisesti ilmoittanut vievänsä patsaan pois kaupungista, ellei esitettyyn paikkaan suostuta.

Pyyteettömästä mesenaatista ei siis tässä yhteydessä voida puhua, sillä tätä toimintaa kuvaa paremminkin kansanomainen nimitys kiristys.

Erikoista on myös, että kaupunki täysin kritiikittä on suostumassa tähän, vaikka hyvin suuri joukko kaupunkilaisia, ellei jo enemmistö, on sijaintipaikasta täysin toista mieltä.

Esitetty patsaan sijainti jos mikä, on keskeisimmällä paikalla kaupungissa. Entinen tori ja nykyinen puisto sekä raatihuone muodostavat ansiokkaan kokonaisuuden historiallisesti arvokkaassa ympäristössä. Valokuvissa esitetyn kaltainen Veera-patsas ei taas liity eikä sovi tähän ympäristöön eikä liity paikan historiaan millään tavoin. Jo patsaan nimi ja sen olemus viittaavat enemmän Saimaan ja sataman suuntaan, josta hyvä paikka löytyykin.

Kaivettakoon kukkapenkkien alta Rantapuiston vesiallas, kunnostettakoon se ja sitten Veera keikistelemään siihen viereen!

Seppo Aho, Lappeenranta