Jammu-setä jätti epäluulon perinnön

21.3.2012 4:00

Alibi-lehti uutisoi Veikko ”Jammu-setä” Siltavuoren kuolemasta 12.3. Ymmärrystä vailla tehtyjen hirmutekojen lisäksi Siltavuori aiheutti peruuttamatonta vahinkoa suomalaiselle yhteiskunnalle ja suomalaiselle miehelle.

Kuulun itse siihen viimeiseen sukupolveen, joka sai lapsena juoksennella kesäisin alasti pitkin pihoja ja käydä puolituntemattomien naapurien luona yksin kylässä. Sitten Jammu-setä nousi julkisuuteen ja hänestä tuli meidän lastenkin keskuudessa legenda, pahan ruumiillistuma. Myöhemmin meitä varoiteltiin vähän väliä koulun lähelle parkkeeratuista pakettiautoista ja kiellettiin juttelemasta tuntemattomille.

Varsinkin yksin elävät, keski-iän ylittäneet miehet leimattiin herkästi epäilyttäviksi. Suomi näki Jammu-setiä kaikkialla — meidän taloyhtiössämme eräästä lapsirakkaasta ja yksinäisestä vanhasta leskimiehestä tehtiin sellainen oikein taloyhtiön kokouksen päätöksellä. Ymmärsin vasta vuosia myöhemmin, miksi kyseisen sedän kanssa ei enää voinut jutella.

Media on aina ollut taitava pelottelemaan kansaa, mutta tässä tapauksessa se on onnistunut poikkeuksellisen hyvin. Täysin tavanomaiselle aikuisten ja lasten väliselle vuorovaikutukselle on annettu seksuaalisia merkityksiä, eikä sen myötä syntynyt pelon ilmapiiri ainakaan lisää lasten luottamusta aikuisiin tai aikuisten halukkuutta auttaa tuntemattomia lapsia.

Ilari Pihlajisto

Lappeenranta