Lapset saivat huikean kulttuurikokemuksen

Olimme neljännen luokan oppilaidemme kanssa Metkun kulttuuripolun merkeissä tutustumassa kaupunginorkesteriin keskiviikkona 15.2. Intendentin esiteltyä orkesterin kokoonpanoa ja soittimia siirryimme Lappeenranta-salin katsomoon seuraamaan orkesterin harjoituksia. Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali tuumasi harjoitusten aluksi, että ”skidit varmaan tykkäis tulla lähemmäs katsomaan ainakin patarumpuja”.

Kun Beethovenin viidennen alkutahdit soivat, hiippaili orkesterin ympärillä yli neljäkymmentä uteliasta kymmenvuotiasta. Vähitellen hiippailu siirtyi myös soittajien keskelle. Joku istahti lattialle viulujen ja sellojen väliin ihmettelemään ja kuuntelemaan. Me opettajat hikoilimme katsomossa ja mietimme, mikä nyt neuvoksi. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä! Miten saamme lapset kasattua takaisin katsomoon niin, ettemme häiritse harjoituksia vielä pahemmin? Vai tarkoittiko Rouvali todellakin, että lapset voivat toimia noin?

Lopulta annoimme periksi. Nautimme upeasta musiikista, ihailimme kapellimestarin nerokasta työskentelyä ja ihmettelimme omituista näkyä edessämme: orkesteri keskittyy työskentelyyn ikään kuin mitään omituista ei tapahtuisi ja nelisenkymmentä lasta seikkailee soittajien keskellä, kuuntelee, tiirailee soittimia ja nuotteja. Välillä Rouvali kysäisee lapsilta: ”Hei skidit, onks tää jees?”

Perjantain musiikin tunnilla kuuntelimme Peer Gyntiä. Kyselin lapsilta, mitä soittimia he kuulevat levyllä. Vastauksia alkoi tulla satamalla: Tuo on oboe! Kontrabasso! Sello! Huilu vai piccolo? Fagotti! Viulut soittaa, se on pizzicato! Patarummut!!! Ja kaikki oikein!

Varmasti häiritsimme orkesterin harjoittelua, ja sitä pahoittelemme. Mutta elämys, minkä saimme kokea oli huikea! Nämä lapset tunnistavat nyt soittimet ja niiden äänenkin! Ja he nauttivat olostaan keskellä upeaa taiteellista työskentelyä.

Anna-Maija Kuismin

Timo-Pekka Nousiainen

Lappeenranta