Mieleeni on jäänyt lehtijuttu, jossa toimittaja kysyi kehitysmaan lapselta, mistä ruoasta tämä pitää. Lapsi katsoi kysyjää hölmistyneenä ja vastasi: ”Pidän ruoasta.”

Kirjoituksessaan (Lukijat 19.2.) joukko Itä-Suomen koulun seitsemäsluokkalaisia kritisoi kouluruokaa.

He peräänkuuluttivat maukasta, monipuolista ja tarvittavat ravintoaineet sisältävää kouluateriaa, joka turvaa nuoren kasvun.

Esimerkkinä koulun aterioista he mainitsivat kanakeiton, tumman leivän ja salaatin salaattikastikkeella.

Mielestäni tällainen ateria täyttää kaikki edellä mainitut vaatimukset. Mutta: koska tarjonnasta puuttuu tuore sämpylä ja salaattikastikkeitakin on vain yhtä lajia, yhä useampi oppilas suuntaa askeleensa karamelli- ja energiajuomaostoksille tai pikaruokaravintolaan. Tai haluttua makuelämystä haetaan kuorruttamalla näkkileipä aromisuolalla.

Tiedossani on koulu, jossa aromisuola jouduttiin jättämään tarjoilusta pois, koska oppilaat ”jäivät koukkuun” ja alkoivat käyttää sitä ylettömästi aina ja joka paikassa.

Edelleen kirjoituksessa todettiin, että jos oppilaat eivät syö aamulla kotoa lähtiessään ja kouluruoka ei maistu, he joutuvat pahimmillaan olemaan jopa kahdeksan tuntia ilman ruokaa. Kyllä kyllä. Ja jos eivät syö vielä koulusta kotiin palattuaankaan ja jättävät myös iltapalan väliin, he joutuvat olemaan jopa vuorokauden ilman ruokaa!

Paradoksaalista kyllä, kiitollisuus versoaa usein niukkuudesta ja tyytymättömyys yltäkylläisyydestä.

Sinikka Hänninen

Ruokolahti