Työllistyminen tärkeää kehitysvammaisillekin
23.2.2012 4:00Jyri HÄnninen kirjoitti ansiokkaasti nuorten syrjäytymisen estämisestä (Lukijat 20.2.). Haluaisin nostaa esille myös kehitysvammaisten nuorten aikuisten riskin syrjäytyä tai laitostua.
Työn tekeminen ja työyhteisön jäsenenä oleminen on ensiarvoisen tärkeää kehitysvammaiselle nuorelle. Työn tekeminen on tärkeä osa mielenterveyttä, itsensä tärkeäksi kokemisen tunnetta, oman erilaisuuden hyväksymistä, ja tietysti työ on myös osa ihmisarvoa!
Näiden nuorten ehkä puutteelliset akateemiset taidot eivät tee heistä huonoja työihmisiä. Pienellä ohjauksella he tuovat ahkeran, luotettavan ja iloisen lisän koko työyhteisöön.
Huolestuttavaa on, että edellisen hallituksen erityisesti nuorten alle 25-vuotiaiden työllisyyden tukemiseen ”korvamerkittyä” tukirahaa jäi Lappeenrannan osalta runsaasti käyttämättä.
Imatran yrittäjien tempaus 15-vuotiaiden nuorten kesätyöllistämisestä on loistava esimerkki yritysten yhteiskuntavastuusta. Aina ei työllistämisessä siis tarvitse osoittaa valtiovallan tai julkisen sektorin suuntaan. Viranhaltijat ja esimerkiksi Laptuote-säätiö tekevät hyvää ja arvokasta työtä kehitysvammaisten nuorten työllistämiseksi, mutta on aika haastaa myös lappeenrantalaiset yrittäjät imatralaisten kollegoiden tapaan tekemään hyvä työ!
Harry Granö Lappeenranta



