Vihreät tuhoavat tuhansia työpaikkoja

21.2.2012 4:00

Vihreät kiittelivät Iltalehdessä varuskuntauudistusta. He ovat siis tyytyväisiä siihen, että saadaan tähän maahan muutama tuhat työtöntä lisää. Kaiketi he ovat iloisia myös siitä, että Nokia irtisanoo muutamia satoja suomalaisia. Sehän heidän poliittinen linjansa on ollut jo pidempään.

Puolustusvoimien uudistus on looginen jatke sille politiikalle, jota vihreät on ajanut hallituksessa aiemminkin. Tarkoitan ydinvoimalahankkeiden jäädyttämistä. Vihreät eivät halua ydinvoimaa Suomeen, mutta he eivät myöskään halua, että jokia valjastetaan voimaloiden käyttöön.

Olin ydinvoiman vastustaja, kunnes tajusin, että on kuitenkin pienempi paha tuottaa sähköä Suomessa, työllistäen suomalaisia, kuin ostaa sähköä Venäjältä.

Tuontisähkö on syy siihen, miksi Suomen vienti on mennyt pakkasen puolelle. Me kulutamme sähköä paljon, enemmän kuin omavaraisesti pystymme tuottamaan. Siinähän ei ole mitään järkeä, mutta se ei tunnu vihreitä haittaavan.

Vihreät torpedoi ydinvoimalahankkeet tyylikkäästi vieden samalla sadoilta, ehkä välillisesti tuhansilta suomalaisilta työpaikan. Olisimme voineet tuottaa sähköä turvallisesti, uusinta tekniikkaa käyttäen. Nyt ostamme venäläisten tuottamaa sähköä, joka on tuotettu samanlaisella tekniikalla kuin Tshernobylin voimalassa käytettiin, mutta sen lisäksi ensimmäistä kertaa sitten 70-luvun öljykriisin, on vientimme mennyt miinuksen puolelle.

Ja nyt lakkautetaan varuskuntia oikein urakalla. Samaan aikaan Venäjä lisää asevarusteluaan itärajan tuntumassa. En näe tällaisessa asetelmassa mitään järkeä. Asiantuntijat ovat sanoneet, ettei varuskuntien lakkauttamisella saada aikaan säästöjä. Säästöt olisi saatu tekemällä parempia logistisia ratkaisuja ja muilla keinoin, mutta tässäkin asiassa on hallitus, vihreät etunenässä, päättänyt olla kuuntelematta viisaampiaan.

Ulla Pyysalo (ps.)

Taipalsaari