Venäläisten maakaupat — marginaalinen ongelma?

21.2.2012 4:00

Ilta-Sanomat uutisoi 13.2. venäläisten kiihtyneestä maakauppabuumista. Kaakkois-Suomi on vuonna 2011 tehtyjenkin kauppojen kärkialueita, aiempien vuosien tavoin.

Kulttuurilliset ja alueelliset vaikutukset ovat Kaakkois-Suomen kohdalla arkipäivää. Eikä valitettavasti kaikkea voi pitää toivotun kaltaisena.

Suomi ja Suomen maat ja kiinteistöt koetaan turvalliseksi sijoituskohteeksi. Venäjällä huolta aiheuttanut vaalikuohunta sai osan kansalaisista sijoittamaan omaisuuttaan Suomen maaperään. Venäläiset kertovat ostopäätöksensä tukena olevan suomalaisten pankkien reilun lainanantopolitiikan, lainaa saa yleensä helposti puolet kauppasummasta. Kuinka moni tulee pohtineeksi, että samalla syntyy reitti eurooppalaiseen pankkiin?

Vuonna 2007 jätin adressin eduskuntaan, jossa edellytettiin rajoituksia maa- ja kiinteistökauppoihin EU:n ulkopuolisille. Oikeusministeri vastauksessaan ilmoitti, että kysymys on marginaalisesta ilmiöstä, eikä siten edellytä toimenpiteitä.

Vuosien 2007—2011 aikana venäläiset ovat maanmittauslaitoksen tietojen mukaan ostaneet Suomesta 2 631 kiinteistöä. Lisäksi tulee huomioida, että maanmittauslaitoksen tilastot eivät ole koko totuus. Yritysten nimissä tehdyistä kaupoista ei ole olemassa minkäänlaista tilastoa. Yksittäisten kansalaisten mielenkiinnon ja toiminnan ansiosta, on ilmennyt, että rekistereissä on yrityksiä, joilla ei ole lainkaan liikevaihtoa, käytännössä yrityksiä jotka ovat konkurssikypsiä, joiden nimissä on keskitytty hankkimaan useita maa-alueita, jopa kokonaisia saaria mm. Turun saariston alueella.

Milloin maakauppojen katsotaan ylittävän marginaalisen tason, siten että se edellyttäisi toimenpiteitä? Kaakkois-Suomi on toki hyötynyt ja kehittynyt suuresti venäläisen turismin ansiosta, se voi tehdä niin edelleenkin. Kysymys on kuitenkin toinen, kun keskitytään maa- ja kiinteistökauppaan liittyvään ongelmatiikkaan.

Mielestäni edunvalvontamme on keskityttävä toimenpiteisiin, joilla isänmaamme pidetään muuna kuin turvallisena sijoituskohteena EU:n ulkopuolisille tahoille.

Suna Kymäläinen

Kansanedustaja (sd.)

Ruokolahti