Sotasyyllisyystuomioiden häpeätahra poistettava
19.2.2012 4:00Suomi on demokraattinen oikeusvaltio. Suomalaiset ovat valinneet itse omat päättäjänsä koko itsenäisen Suomen ajan. Suomalaiset ovat aina saaneet näköisensä johtajat. Vaikeina aikoina johtajat ovat kestäneet ne paineet, joita heidän ja koko kansan eteen on tullut. Monia on kiitetty, monia on palkittu, mutta joitakin tuomittu.
Sotiemme jälkeen laadittiin Suomen perustuslain vastainen taannehtiva laki sotasyyllisyydestä. Esimerkiksi presidentti Risto Ryti tuomittiin kuritushuoneeseen syyllisyydestä sotaan. Lähes kaikille suomalaisille on päivänselvää, kuka aloitti talvisodan. Se ei ollut Suomi.
Presidentti Risto Ryti vaihtoi oman vapautensa Suomen vapauteen solmiessaan aseapusopimuksen Saksan kanssa 1944. Solmiessaan tuon historiallisen sopimuksen hän on varmasti tiennyt sen merkityksen sekä itselleen että Suomen kansalle. Häneltä tuo sopimus vei vapauden, mutta Suomelle se toi vapauden.
Eräs historiamme häpeätahroista on poistettava. Perustuslakimme vastaiset sotasyyllisyystuomiot on purettava, kuten kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps.) lakialoitteessaan esittää. Armahdus tai kunnian palauttaminen eivät tule kysymykseen. Syytöntä ei voi armahtaa eikä kunnialliselle kunniaa palauttaa.
Sotasyyllisyystuomiot ovat puhtaasti poliittisia tuomioita. Niin pitkään kuin asiaa ei oikaista, emme mekään voi arvostella yhdenkään toisen maan poliittisia tuomioita. Olemme kansana omalta osaltamme syyllisiä toiseen maailmansotaan hyökkäävänä valtiona, niin pitkään kuin meillä on tuomittuina sotaan syyllisiä.
Ryti laittoi itsensä peliin tietäen, miten hänet tultaisiin tuomitsemaan sodan jälkeen. Hän teki pyyteettömästi kansamme eteen suuren työn.
Ilokseni olen huomannut, että Tossavaisen aloitteen ovat allekirjoittaneet myös Lappeenrannan omat kansanedustajat Ari Torniainen (kesk.) sekä Jukka Kopra (kok). Kun laista äänestetään, mitataan samalla suomettumisen aste. Onkohan se jo alle 50 prosenttia, jää nähtäväksi.
Ilpo Heltimoinen (ps.) Lappeenranta



