40 kilometrin päässä lukio on liian kaukana
16.2.2012 4:00Sari Kettunen kirjoitti (Lukijat 9.2.) lukioiden tulevaisuudesta. Hänen matematiikkansa mukaan on kivuttominta ja inhimillisintä lakkauttaa Joutsenon lukio. Mielipiteestä voi päätellä kirjoittajan olevan Lauritsalasta. Kettusen ajatukset edustavat sitä syrjäseutujen autioittamislinjaa, mitä Joutsenon ja Lappeenrannan liitoksella haluttiin välttää.
Kasvatus- ja opetustoimen (www.lappeenranta.fi) tietojen mukaan tämänhetkiset oppilaskohtaiset kustannukset lukioissa vaihtelevat 5 235:n ja 6 669:n euron välillä vuodessa. Sekä Joutsenon että Lauritsalan lukio sijoittuvat kustannuksissa keskivälille. Myös Joutsenon lukion oppilasmäärää voidaan kasvattaa nykyisestä 150:stä, jolloin oppilaskohtainen kustannus pienenisi.
Lauritsalasta keskustaan on hyvät liikenneyhteydet ja matkaa on vain viitisen kilometriä. Lappeenrannasta on mahdollista tulla myös Joutsenoon, sillä matka Lauritsalasta ja keskustasta Joutsenoon on yhtä pitkä kuin toiseenkin suuntaan. Sen sijaan Joutsenossa ei ole lainkaan poikittaisia liikenneyhteyksiä, joten lukiolaisten olisi hankala päästä Lappeenrantaan Joutsenon syrjäseuduilta. Matkat Joutsenon Korvenkylästä, Aholasta ja Tiuruniemestä keskustaan ovat lähes 40 kilometriä. Aikaa koulumatkoihin kuluisi kolme tuntia päivässä — tämäkö on Sari Kettusen mukaan inhimillistä? Meistä inhimillistä on ottaa huomioon myös keskustojen ulkopuolella asuvat nuoret ja pitää yllä alueellisesti mahdollisimman kattavat palvelut.
Nyt, kun kuntakarttoja piirretään uusiksi ja kun yhden kunnan malli Etelä-Karjalassa tuskin toteutuu, on harkittava Lappeenrannan itäisten alueiden (Ahola–Jänhiälä–Korvenkylä–Rauha–Tiuruniemi) liittämistä Imatraan. Erityisesti silloin, jos palvelujen alueellinen kattavuus ja kuntalaisten yhdenvertainen kohtelu eivät ole Lappeenrannan kaupungin tavoitteena.
Anne Selenius Kaupunginvaltuutettu (sd.) Tapio Virkki Kaupunginvaltuutettu (sd.) Lappeenranta



