Hätäilyn makua kuntaremontissa

15.2.2012 4:00

Hallituksen esitys kuntauudistuksesta näyttää toimivan juuri niin kuin hallitus todennäköisesti on toivonutkin. Sosiaalisessa mediassa, työmaaruokaloissa ja baarien parlamentissa on keskustelua uudesta kuntakartasta riittänyt. Yhteisymmärrys kuntaremontin tarpeellisuudesta ulottunee vain siihen, että jotakin kuntakentälle täytyy tehdä. Aikataulu ja keinot saavatkin sitten poliittiset intohimot pintaan.

Suunniteltu aikataulu on aivan liian kunnianhimoinen. Olisi syytä jättää asiantuntija- ja kuntakuulemiseen sekä kuntaliitosten vaikutusten arviointiin koko loppuvuosi. Huhtikuun 13. päivän takaraja tulee liian nopeasti vastaan. Syksyn kunnallisvaalitkin ehtivät silloin antaa asialle oman värinsä.

Onko koko kuntaremontti yleensä tarpeellinen? On! Nyt tulisi kuitenkin valita maltillinen eteneminen asiassa, sanoisinko kompromissi. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnat jatkavat ponnisteluja vapaaehtoisuuden pohjalta uusien kuntarakenneratkaisujen löytämiseksi siten, että uudet kuntarajat piirretään vuoden 2017 alusta lukien. Ei ole mitään mieltä aloittaa millään superkuntakoolla kesken tulevan vaalikauden ja siis vuoden 2015 alusta lukien.

Tämän vaiheen jälkeen maan hallitus voi tehdä tarvittavan hienosäädön keppi-porkkana-menetelmällä. ”Valtionapuruuvi” on edelleen käytössä ja näin ”lopullinen” kuntarakenne olisi valmis viimeistään seuraavan vaalikauden, vuoden 2021 alusta lukien. Hallituksen linjaama tavoite uudesta kuntakartasta 2020-luvulla on edelleen mahdollista ilman tämänhetkistä pelottelun ja pakon ilmapiiriä.

Erkki Räsänen

Kaupunginvaltuutettu (myö)

Lappeenranta