Toteutettaessa kuntajärjestelmää asetettiin kaksi tavoitetta. Tuoda päätöksenteko mahdollisimman lähelle kansalaisia, so. lähidemokratia, ja toiseksi olla puskurina estämässä valtiovallan mielivaltaisia pyrkimyksiä. Yhteiskunnallinen muutos maatalousyhteisöstä teollisuusyhteisöön on keskittänyt vallankäytön kunnissa, ja mitä suurempia kuntarakenteita tehdään, sitä vähemmin ne pitävät sisällään enää lähidemokratiaa.

Toimivatko kunnat puskurina valtiovaltaan päin? Eivät toimi, sillä kunnista on tehty valtiovallan palvelijoita ja valtio sanelee, mitä kunnissa voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. 30 viime vuotta valtio on sälyttänyt jatkuvasti uusia tehtäviä, ilman että se olisi kantanut vastuun tehtävien rahoittamisesta. Valtiovalta on pakottanut kunnat hoitamaan kansalaisten perusoikeudet ja vastaamaan niistä aiheutuneista kustannuksista, vaikka perustuslain 19. pykälä sälyttää vastuun valtiovallalle ja kieltää tuon vastuun siirtämistä muille.

Terveydenhuollosta on muodostunut kunnille ylivoimainen tehtävä, josta johtuen valtiovallan tulisi ottaa terveydenhuolto ainakin erikoissairaanhoidon osalta omaksi toimekseen. Käytäntö on osoittanut, ettei terveydenhuollon ongelmia pystytä ratkaisemaan kuntakokoa kasvattamalla sen parem-

min kuin kuntayhteistyölläkään.

Kunnat kannattaa kuitenkin säilyttää ainakin sitä vaihetta varten, jossa kansalaisten aktiivisuutta ja oma-aloitteellisuutta joudutaan lisäämään. Toki niillä on edelleen keskeinen asema toteuttaa lähidemokratiaa jos ja kun keskitetty valta on siihen pakotettu.

Arvo Simonen

Lappeenranta