Kunnat tarvitsevat ratkaisuja, ei vastustusta

14.2.2012 4:00

Osa meistä näyttää luulevan, että väestömme ei ikäänny, raha lisääntyy, jos sitä jaetaan osiin, tai että vaikuttaminen on mahdollista vain jos elämme pienissä kunnissa.

Totuus on, että väestömme ikääntyy ja eläkeläisiä on muutaman vuoden kuluttua nykyistä merkittävästi enemmän suhteessa palkansaajien määrään. Raha ei myöskään lisäänny, vaikka se jaettaisiin pieniin kasoihin, ja pienissä kunnanosissa voi vaikuttaa elämiseen, vaikka ne olisivat osa isompaa kuntaa.

Raha ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen, ja sen vuoksi kunnissa on mietittävä kaikkia säästökeinoja ja muutettava rakenteita tehokkaammiksi. Vaihtoehtona on Kreikan malli, missä pidettiin kansa tyytyväisenä lainarahalla. Jotain on pakko tehdä ennen kuin on liian myöhäistä. Näin joutuu tekemään myös esimerkiksi Puolustusvoimat, valitettavasti.

Kuntauudistus on yksi hyvä keino mahdollistaa yhteiskuntamme toiminta tulevaisuudessakin. Saadaksemme tulevaisuudessa toimivan kuntalain on kaikkien eri tahojen osallistuttava sen laadintaan. Muutaman vuoden kuluttua on turhaa olla jälkiviisas, jos nyt valmisteluvaiheessa ei suotu yhteistyöhön. Kunnissa on vielä aikaa vastata haasteeseen — aika kannattaa käyttää haasteiden ratkaisemiseen, eikä vastustamiseen.

Jos Etelä–Karjalassa mentäisiin yhden kunnan malliin, pitäisi ehdottomasti varmistaa ihmisten vaikuttamisen mahdollisuudet ja keinot demokratian toteutumiselle. Ihmisillä tulee olla aito mahdollisuus tulla kuulluksi ja vaikuttaa omaan elämäänsä. Keinona voisi olla esimerkiksi jonkinlainen osahallinto tai kylä- ja kaupunginosayhdistysten nykyistä parempi mahdollisuus vaikuttaa. Hyvänä asiana kuntauudistuksessa voisi olla se, että samassa yhteydessä uusittaisiin nykyiset hallintohimmelit selkeämmiksi.

Kuntauudistus ja yhden kunnan malli voisi tuoda uusia ja hyviä mahdollisuuksia myös mm. Eksoten hallinnon keventämiseen ja palvelujen tuomiseksi lähemmäs kuntalaisia. Nyt siis mukaan vaikuttamaan, eikä vastustamaan.

Jussi Korpinen

Lappeenranta