Joutsenon lukion lakkauttamisella säästetään eniten
9.2.2012 4:00Kasvatus- ja opetustoimen johtaja on jälleen aloittanut oman toimialansa palvelujen supistamisen eli koulujen lakkauttamisen. Tällä kertaa olen hänen kanssaan samaa mieltä: kustannustehokkainta opetuspalvelujen tuottamisen kannalta on lakkauttaa pieni maaseutulukio Joutsenossa. Samalla säästytään joutsenolaisten päiväkotien ja peruskoulujen suurilta remonteilta, koska oppilaat voidaan sijoittaa lukiolta tyhjiksi jääneisiin tiloihin Joutsenon koulukeskukseen. Useat Joutsenon alueen koulut ovat ehtineet mädäntyä jo lähes käyttökelvottomiksi.
Matemaattisesti ja inhimillisesti katsottuna on kivuttominta lakkauttaa pienin, kaukaisin ja kallein. Näin on toimittu muissakin kunnissa, joissa nuorten määrä on syrjäisemmillä seuduilla ratkaisevasti vähentynyt. Kouluja on keskitetty sinne, missä asuu selkeä enemmistö koulupalvelujen tarvitsijoita. Kulkeminen onnistuu muutamassa minuutissa tulevalla lähijunalla esimerkiksi Lauritsalaan.
Virkamiesselvittelyssä eniten laatupisteitä on kerännyt lukioratkaisu, jossa säilytetään kolme lukiota: Kimpinen, Lyseo ja Lauritsala. Joutsenon lukion 150 opiskelijan opettaminen maksaa yhtä paljon kuin esimerkiksi 300 opiskelijan opettaminen Lauritsalassa. Verovaroja kuluu tuplasti pikkukoulun ylläpitoon.
Selvitysten mukaan laadukkainta on sijoittaa joutsenolaiset 1.—9. luokkien oppilaat koulukeskukseen. Tämä toimiva peruskoulumalli toimii myös hyvänä alueimagon nostajana. Laadukkain on siis malli, jossa lukio ei jatka Joutsenossa toimintaansa. Pienessä lukiossa ei pystytä tarjoamaan nykyvaatimusten mukaista monipuolista kurssivalikoimaa nuorille. Lukioikäisten määrä pienenee juuri Joutsenon lukion verran tulevaisuudessa. Nuorten lukioon hakijoiden hakutoiveet toteutuvat selvitysten mukaan parhaiten, kun kaupungin kolme muuta lukiota säilytetään. Se on taloudellisesti edullisin ratkaisu.
Sari Kettunen Lappeenranta



