15-vuotiaat pystyvät äänestyspäätöksiin

9.2.2012 4:00

Lotta Pekkala kirjoitti, että äänestysikärajaa presidentinvaaleissa pitäisi alentaa. (Lukijat 7.2.)

15-vuotiaat eivät nykyään saa vaikuttaa asioihin tarpeeksi. Esimerkiksi presidentin vaaleissa emme saa äänestää. Miksi? Emmekö osaa perustella päätöstämme?

Minä ainakin seurasin pari vaalikeskustelua ja tulosten laskemista. Uskon, että pystymme muodostamaan itse mielipiteemme.

Muutenkin meillä on vähän vaikutusmahdollisuuksia. Voisimme vaikka saada mahdollisuuden äänestää eduskuntavaaleissa, siinä olisi edistystä.

Täysi-ikäisetkin kirjoittelivat äänestyslippuihin välillä mitä sattuu, koska ääniähän hylättiin aika paljon. Eikö se kerro mitään?

Nuorisovaaleihin ei ole luottamista, koska kukaan ei ota niitä tosissaan. Kaikki tietävät jo etukäteen, ettei se vaikuta mihinkään yhtään mitään.

Viljami Tiainen

Kimpisen koulu, 8B