Rakennusalan koulutus on sirpaloitunut

8.2.2012 4:00

Juhani Sirkiä toi esiin huolensa rakennusalan laaduntuottokyvystä ja sisäilmahaitoista (Lukijat 2.2.). Tarkkasilmäisesti hän näkee asian koskettavan kaikkia rakentamisen toimijoita.

Ilmastomme asettaa rakennuksille poikkeukselliset vaatimukset: tilojen ja rakenteiden pitää toimia yhtä hyvin 35 asteen pakkasessa ja 35 asteen lämmössä.

Säästä johtuen suomalainen viettää ajastaan 95 prosenttia sisätiloissa, minkä vuoksi sisäilman merkitys korostuu.

Yksi virheiden lähde ovat ilmastoomme sopimattomat arkkitehtuuriset ratkaisut, kuten räystäättömät talot tai huonosti huolletut tasakatot.

Rakentaminen on myös teknistynyt vauhdilla, ja uusia ratkaisuja otetaan käyttöön tuntematta pitkäaikaisen käytön vaikutuksia. Osaltaan tähän vaikuttavat nopeasti muuttuvat määräykset. Esimerkiksi energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää, mutta kenttä tarvitsee aikaa muutosten hallittuun läpiviemiseen.

Pystyykö alan koulutus vastaamaan haasteisiin? Ennen ammattikouluissa koulutettiin kirvesmiehiä ja muurareita. Nyt rakennusalan perustutkinnon voi koota 44 ammatillisesta osasta ja lisäksi vapaavalintaisista osista, joihin voi sisältyä vaikka hevosen hoitoa. Sama sirpaleisuus on nähtävissä ammattikorkeakouluopinnoissa. Myös nuorten työkokemustausta on nykyisin heikko.

Alan tavoite on edistää nuorten ammattitaitoa ja työllistymistä. Lappeenrannassa on toteutettu Kisällikoulu-hanke, jossa purkuharkinnassa ollut rakennus kunnostettiin perustutkinnon suorittaneiden kisällien voimin.

Lopputulos oli hyvä, nuorten osaaminen kasvoi ja osa heistä työllistyi kummina olleisiin rakennusliikkeisiin. Lappeenrannan kaupunki oli tässä valtakunnallisessa pilottihankkeessa aktiivisesti mukana, ja toimintaa on tarkoitus jatkaa.

Olemme myös tuottaneet ESR-rahoituksen avulla uusia digitaalisia oppimateriaaleja ja työmanuaaleja, joilla esimerkiksi laatuvaatimukset ja oikea rakennustapa voidaan varmistaa suoraan työkohteessa.

Osaamisvaatimusten kasvaessa yhteiskunnan pitää panostaa kehitystoimintaan ja ajantasaisen opetusmateriaalin tuottamiseen ja alan yritysten henkilökuntansa kehittämiseen.

Ilmastollemme emme voi mitään, mutta rakennusten laadulle voimme. Rakennukset on nähtävä yhtenä kokonaisuutena, jossa jokainen osapuoli ymmärtää oman roolinsa rakenteiden toimivuudelle. Myös rakennusten huollon pitää olla yhtä suunnitelmallista kuin autoissa.

Raimo Hovi

Aluepäällikkö

Talonrakennusteollisuuden Lahti-Kymen piiri ry.