Kaikki turkistarhat pitäisi lopettaa

7.2.2012 4:00

Turkistarhaus on puhuttanut monia viime vuosikymmeninä. Kiivasta keskustelua on käyty varsinkin maissa, joissa turkistarhaus on merkittävä elinkeino. Useat Euroopan maat ovat kieltäneet turkistarhauksen tai rajoittaneet sitä lainsäädännöllä. Suomi on kuitenkin yhä merkittävä ketun- ja minkinnahkojen tuottaja.

Mielestäni turkiseläimiä kasvatetaan ainoastaan ihmisten turhamaisuuden takia. Turkiseläinten lihaa ei käytetä ravinnoksi, joten vain eläimen turkki hyödynnetään.

Onko eläimiä todella tarpeellista kiduttaa vain koristeiden takia?

Muutama vuosi sitten naapuristamme lopetettiin turkistarha, enkä todellakaan ole kaivannut sitä takaisin. Tarha oli vanhanaikainen ja aiheutti jäte- ja hajuhaittoja. Eläimet olivat hyvin pienissä häkeissä ja pitivät kovaa ääntä. Onneksi turkistarhojen olosuhteita on kuitenkin yritetty parantaa ja joitakin tarhoja lopetetaan kokonaan. Toivoisin, että jonain päivänä eläinten ei enää tarvitsisi kärsiä turkisten vuoksi ja kaikki turkistarhat lopetettaisiin.

Fanny Taipale

Saimaanharjun yhtenäiskoulu, 8C