Liukas suojatie voi antaa niukasti suojaa

Viime viikolla eräänä iltapäivänä pyrkiessäni Oksasenkadun ja Snellmaninkadun kulmauksessa torille koin sykettä nostavan tilanteen.

Valo vaihtuu yhtä aikaa sekä suojatiellä kulkijoille että vastakkaisesta suunnasta saapuville autoille. Vihreällä läksin normaalia kävelyvauhtia ylitykseen, ja niin lähti myös vastakkaisesta suunnasta saapuva punainen paku, joka oli kääntymässä oikealle. Paku kaarsi läheltä ajotien reunaa ja kuski varmaan oletti minun selviytyvän torikivetykselle, jos pidän saman vauhdin.

Suojatien torin puoleisessa päässä oli kuitenkin jäätöyräs, ei kovin korkea mutta leveä. Minun oli pakko pysähtyä liukkaana kiiltelevän töyrään eteen. Paku oli tulossa jo oikean kylkeni tuntumassa. Oli salamannopeasti reagoitava.

Vaistoni sanoi, että pysy liikkumattomana. Jos yrittäisin ottaa askeleen töyräälle, liukuisin siitä samantien alas ja jalkani joutuisivat auton alle.

Suojatien loppupääkin saappaitten alla tuntui kaartuvan ylöspäin, joten hengitystä pidättäen saatoin vain toivoa, että tasapainoni pitäisi enkä mätkähtäisi takapyörien rusikoitavaksi. Rääkäisin tosin jo valmiiksi — tällä kertaa kauhusta, mutta en onneksi kivusta. Pomppani selkämystä hipoen paku pääsi ohitse.

Olen monta kertaa saanut hypähtää suojatieltä kadulle turvaan, kun auton etupyörä on osua kantapäille. Autoilija antaa kyllä kävelijälle hövelisti tietä, mutta haluaa samalla pistää tähän eloa.

Kai näin talvella on syytä kulkea pitkin suojatien keskikohtaa eikä sen laitaa. Mutta kun kävelijöille tarkoitettu nappula on sijoitettu vasemmalle, ja sitä on tietysti houkutus painaakin, ei aina malta siirtyä keskikohdalle vihreää vartoomaan.

Tuula Tanninen

Lappeenranta