Valitaan presidentti, joka on esimerkillinen

1.2.2012 4:00

Maamme on tienhaarassa, kun valitsemme kansallemme uutta tiennäyttäjää. Tuleva tasavallan presidentti toimii elämässään tekemillään ratkaisuilla esimerkkinä meille kaikille suomalaisille. Moni nuori pohtii parhaillaan, mikä tulee olemaan hänen elämäntehtävänsä tässä yhteiskunnassa. Koulutus on tärkeää. Opintoja ei saa jättää kesken, vaan ne pitää viedä päätökseen sisukkaasti. Ihmisellä pitää olla ammatti. Se antaa pohjan, miltä ponnistaa elämässä eteenpäin.

Elämme itsenäisessä Suomessa, koska esi-isämme olivat rohkeita ja saivat hyvän koulutuksen Suomen puolustusvoimissa. Ihminen on nuori, kun hän joutuu ratkaisemaan, lähteekö hän kulkemaan esi-isiensä viitoittamaa tietä. Silti rohkea suomalainen voittaa pelkonsa ja haluaa puolustaa isiensä maata tulevia sukupolvia varten. Muistakaamme tässä kohtaa kunnioitetun Adolf Ehrnroothin opetukset. Toinen ihailemani suomalainen on Arvo Ylppö, joka teki uupumatta työtä Suomen lasten hyväksi.

Valitkaamme keskuudestamme viisas, elämässään esimerkillisiä ratkaisuja tehnyt presidentti, joka vastoinkäymisissä on taipunut, ei taittunut. Vaikeudet ovat sitä varten, että ne voitetaan. Valitkaamme maallemme johtaja, jolla on kaikin tavoin leveät hartiat hoitaa presidentin työ hyvin.

Raija Vimpari-Kiukas

Lappeenranta