Saimaata muutetaan vähitellen verkottomaksi

Verkkokalastusta on harjoitettu Vuoksen vesialueella 10000 vuotta ja sitä tullaan varmasti jatkamaan ainakin seuraavat 10 000 vuotta, eli seuraavaan jääkauteen.

Lyhyellä, 200-vuotisella tarkastelulla on saimaannorpan kohtalo 99,9-prosenttisesti kiinni ylitiheästä rantarakentamisesta, veden korkeuden keinotekoisesta sääntelystä, saasteiden kauko- ja lähilaskeumista sekä ilmaston normaalista ja ihmisen aiheuttamasta vaihtelusta.

Siksi metsähallituksen viimeisin verkkokalastajain nöyryytys ympärivuotisesta verkkokalastuskiellosta yhteisesti omistamillamme vesialueilla vaikuttaa pöyristyttävältä.

Kun tarkastelee suojelutoimenpiteiden lyhyttä mutta varsin määrätietoista etenemistä, on varsin helppoa nähdä tämän ”puhalluksen” loppuhuipentuma: koko Saimaa halutaan saattaa verkottomaksi pala palalta, ei tietenkään kerralla, jotta näennäinen vastavoima säilyy mahdollisimman pitkään. Saimaalaiset varmasti ymmärtävät, että nykynorpan kohtaloa eivät Vuoksen vesialueen verkkokalastajat ratkaise.

Viimeisin ”keksintö” verkkokalastajan päänmenoksi ovat ehtyvät taimen- sekä järvilohikannat eli johdonmukainen jatko ”norppaprojektissa”. Yksisilmäistä ja näköalatonta.

Viime vuosisadalla yhteiskunta päätti valjastaa myös Vuoksen vesialueen kosket voimatalouden käyttöön. Ratkaisu oli ymmärrettävä, mutta samalla aiheutettiin kuolinisku luonnonmukaisille, runsaille ja kuuluille lohikannoille. Seurauksia on pyritty myöhemmin ratkomaan tutkimuksin, viljelyin sekä velvoite- että vapaaehtoisistutuksin.

Oikeiden johtopäätösten tekemiseksi olisi hyvä julkaista Saimaan alueittaiset, vuosina 1990—2010 toteutuneet velvoite- ja vapaaehtoisistutukset sekä vastaavat saalistilastot ja poikaskuolemat kalastusmuodoittain kuhan, taimenen, nieriän ja järvilohen osalta.

Joku ”riippumattomista” tutkijoista voisi ryhtyä työhön ja julkaista koosteena kansantajuisen ja kokonaisvaltaisen selonteon.

Nyt on muutoksen aika ja oikea hetki tehostaa paikallista, monipuolista ja käytännönläheistä yhteistyötä ja koulutusta trooli-, verkko- ja uistelukalastajien, aluejärjestöjen sekä RKTL:n kesken.

Nykyinen ”norppaprojekti” on mainio esimerkki siitä, mitä keskusjohtoisuus ja muutamat paikalliset tilanteen hyödyntäjät saavat aikaan. Saimaalainen väestö ihmettelee ja pyörittää päätään.

Eivät Brysselin ja Helsingin ympäristö- ja kalatalouspäättäjät taida Saimaan merkityksestä ja moninaiskäytön laajuudesta paikalliselle väestölle paljoakaan tietää.

Esko K. Tynkkynen

Savonlinna