Kuutostien melun- torjunnassa toivomista

29.1.2012 4:00

Kuutostien uudistumisella olemme vihdoin saaneet joustavuutta ja turvallisuutta maakuntamme pääväylään. Kuitenkin suuri ja osittain hyvin toteutunut hanke jättää meluntorjunnan osalta toivomisen varaa.

Näinkin mittavaa hanketta suunniteltaessa pitäisi lähiasukkaiden mielipiteet ottaa huomioon jo alkumetreillä. Pelkällä tiedottamisella ja infotilaisuuksilla ei meluntorjuntaa paranneta, suunnitteluvaiheessa yhteistyö asukkaiden kanssa olisi ensiarvoisen tärkeää.

Melualueella asuvien mielipide tiehankkeen toteutuksesta on valitettavan usein ollut se, ettei heitä ole kuultu riittävän herkällä korvalla.

Asukkailla on mahdollisuus käydä verkossa täyttämässä palautelomake ja kertoa mielipiteensä meluntorjunnan toimivuudesta. Tällaiseen kyselyyn tosin olisi pitänyt olla mahdollisuus jo tiehankkeen alkuvaiheessa. On ehkä kyselty, mutta ei ole kuunneltu. Toisinaan tiedotteissa on annettu mielikuva, että asiat ovat kaikilta osin kunnossa, niin ei todellisuudessa kuitenkaan ole aina ollut.

Asukkaiden silmissä tällainen toiminta nakertaa uskottavuutta hankkeiden toteutukselta, varsinkin kun ihmiset elävät näiden ongelmien kanssa päivittäin. Vuosikin on asukkaille pitkä aika odoteluun, mutta hankkeen muutoksiin on se valitettavan lyhyt.

Toivotaan että kysely ei jää pelkäksi sanahelinäksi ja on askel parempaan asuinalueittemme tiemelun haittojen torjunnassa.

Jari Makkonen

Lappeenranta