Pääkirjoitus

Lentokentän kohtalo Venäjän varassa

13.8.2017 4:00

Lappeenrannan lentokentälle on odotettu uusia reittilentoja pitkään.

Pitkälti tukieurojen, yksityiskoneiden ja harvalukuisten lomalentojen varassa elävä kenttä kaipaa kipeästi nykyistä suurempia matkustajamääriä.

Ratkaisevat hetket ovat käsillä paraikaa, sillä neuvottelut reittiliikenteen aloittamisesta ovat käynnissä.

Varsinaisia päätöksiä kentän tulevaisuudesta on edessä sitten, kun neuvottelujen lopputulos on tiedossa. Aiempien puheiden ja valtuuston linjauksen perusteella lentoaseman kohtalo on ilman säännöllistä liikennettä uhattuna.

Ajoittain kenttää on haukuttu rahasyöpöksi, mutta täysin toivoton tilanne ei ole.

Kentän säilyminen on pitkälti kiinni siitä, onnistutaanko Lappeenrantaa markkinoimaan sekä lentoyhtiöille että -matkustajille Venäjän avulla. Lappeenrannasta tuskin on tulossa Euroopan ykkösmatkakohdetta, mutta Venäjälle ja sieltä pois riittää menijöitä. Heidät vain täytyisi saada kulkemaan Etelä-Karjalan kautta.

Ensimmäinen iso näytön paikka on ensi kesänä. Silloin Venäjällä pelataan jalkapallon MM-kilpailut, ja Pietarin hotellit ovat luultavasti täynnä. Lappeenranta voisi olla osalle matkustajista luonteva yöpymisvaihtoehto, kun kaupunkiin pääsee lentokoneella ja junayhteys Venäjälle on sujuva.

Jos Lappeenranta jää matkaajien mieleen mukavana pikkukaupunkina, yksittäisestä tapahtumasta voi olla pidempiaikaistakin imagohyötyä.

Eevi Kinnunen