PÄÄKIRJOITUS

Itsensätyöllistäjä tarvitsee tukea

30.10.2014 4:00

Pienyrittäjyyttä on pidetty yhtenä tulevaisuuden työllistäjänä, teollisuudesta katoavien työpaikkojen korvaajana. Tilastokeskus on tutkinut itsensä työllistäviä yrittäjiä ja yrittäjämäisesti toimivia ammatinharjoittajia. Tutkimuksen perusteella tämän joukon merkitys on vielä aika pieni.

Itsensätyöllistäviin luetaan yksinyrittäjät, ammatinharjoittajat, freelancerit ja apurahansaajat. Heitä on nykyisin noin 152 000 eli viisi prosenttia kaikista työllisistä. Viime reilun kymmenen vuoden aikana osuus on kasvanut vain yhdellä prosenttiyksiköllä. Ammatinharjoittajien ja freelancerien määrä on kyllä tänä aikana kaksinkertaistunut, mutta lisäyksellä on korvattu maatalousyrittäjien vähentymistä.

Yritysten ja kuntien ulkoistaessa toimintojaan ja keskittyessä ydinosaamiseensa on syytä olettaa, että erilaiset itsensätyöllistämisen muodot lisääntyvät. Moni joutuu toimeen tullakseen pakostakin harkitsemaan yrittäjäksi ryhtymistä.

Yrittämisen edellytyksiä pitäisi voida parantaa myös tältä osin, jos työllisyyttä halutaan ylläpitää. Raja yrittämisen ja työntekijöiden välillä on Suomessa ollut hyvin tiukka. EU:n alueelta kuitenkin on löydettävissä esimerkkejä, joissa yksinyrittäjän tai ammatinharjoittajan asemaa on vahvistettu sosiaali- ja työttömyysturvaa tai neuvotteluasemaa parantamalla. Näitä pitäisi kokeilla meilläkin.

Markku Kumpunen markku.kumpunen@esaimaa.fi