Vakiintuneisuus vaivaa vihreitä
26.5.2013 4:00Vihreät ovat koolla puoluekokouksessaan. Kokous ei herättänyt etukäteen suuria odotuksia ja veikkailuja. Jos niitä oli, ne kohdistuivat henkilövalintoihin. Suuria linjanvetoja ja vilkasta väittelyä vaihtoehdoista ei odotettu.
Ilmapiiri kokouksen ympärillä kertoo vihreiden tilanteen. Puolueen kannatus on vakiintunut. Sen asema hallituksen pienenä puolueena on aika vakiintunut. Vihreän politiikan käyttövoimat ovat vakiintuneet.
Puheenjohtaja Ville Niinistö sai yksimielisen kannatuksen jatkoon. Puoluesihteeriksi valittiin Lasse Miettinen, Niinistön kaveri jo nuoruusvuosilta, ja yli seitsemän vuotta puolueen järjestökonetta pyörittänyt politiikan ammattilainen. Vakiintumista osoittava valinta sekin, ja jotenkin ristiriidassa sen kanssa, että halutaan puolueen piiriin uusia aktiiveja, enemmän keskustelua ja demokratiaa, jopa kahden puheenjohtajan käytäntö.
Vihreät on pyrkinyt yleispuolueeksi, ja onnistunut. Sen mukana politiikkaan tullut vihreys on jo melkein kaikkien muidenkin puolueiden värikartassa. Esimerkiksi ajankohtaisesta ”vihreästä taloudesta” Suomen uuden nousun takeena on monta versiota.
Vihreät ovat mieluummin hallituksessa kuin oppositiossa. Se on reaalipoliittisesti viisasta, mutta tekee aatteellisuudelle hallaa. Sillä linjalla puolue kuitenkin jatkaa, aina kun tilaisuus tarjotaan.




Kirjoita kommentti