Tapaseksirikolliset pakkohoitoon

25.2.2012 4:00

Seksuaalirikokset ovat taas pinnassa. Tällä viikolla Lappeenrannan käräjäoikeus on käsitellyt kahta tapausta.

Keski-ikäinen lappeenrantalaismies oli ahdistellut usean vuoden ajan kummityttöään. Tyttö oli ahdistelujen aikaan alle kymmenvuotias. Puolentoista vuoden ehdoton vankeusrangaistus tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä.

Lappeenrannassa pizzeriayrittäjä sai neljän kuukauden ehdollisen tuomion 16-vuotiaan työntekijän ahdistelemisesta. Ahdistelu ja fyysinen koskettelu oli jatkuvaa.

Tampereella puidaan laajaa seksuaalirikosten sarjaa. Rikospaikkana on ollut tanssikoulu, ja 24-vuotiasta opettajaa epäillään useista raiskauksista. Jutun tultua julki asianomistajien määrä on kasvanut roimasti. Tällä hetkellä uhreja epäillään olevan toistakymmentä.

Seksuaalirikos on vastenmielinen ja tunteita herättävä. Siinä yhdistyvät äärimmäinen fyysinen väkivalta sekä härski toisen ihmisen alistaminen.

Tampereen tapaus osoittaa, että tilastoitujen seksuaalirikosten määrä ja todellisten seksuaalirikosten määrä ovat kaukana toisistaan. Moni uhri jättää rikoksen ilmoittamatta. Häpeä, pelko ja lamaannus tekevät uhrista hiljaisen.

Rangaistusasteikot koettelevat oikeustajua. Onko puolentoista vuoden rangaistus pikkutytön törkeästä hyväksikäyttämisestä riittävä? Mitä lainsäätäjä sanoo rikoksen uusijoista? Tapaseksirikollisen rangaistuksen pitäisi olla elinkautinen pakkohoito.

Ja miten järjestetään uhrien jälkihoito? Muutaman tonnin korvaus on laiha lohtu raiskatulle.

Pekka Lakka pekka.lakka@esaimaa.fi