Soini tasapainoilee vihapuheen rajoilla
24.2.2012 4:00Perussuomalaisten poliitikkojen kielenkäyttö pysyy median otsikoissa, poliisin tutkintailmoituksissa ja käräjäoikeuksien käsittelylistoilla.
Kotkassa alkoi torstaina oikeudenkäynti kaupunginvaltuutettu Freddy Van Wonterghemin muslimeja panetelleesta verkkoviestistä. Köyliössä pääsi juuri poliisitutkintaan kunnanvaltuutettu Tommi Rautio, joka ehdotti kunniamerkkiä marokkolaisen pitseriayrittäjän surmaajalle.
Oman panoksensa antoi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini nimittelemällä television A-studiossa EU:n talouskomissaari Olli Rehniä ”Brysselin Bobrikoviksi”. Se ei ollut rasistinen lausunto, mutta raskaasti loukkaavaa poliittista vihapuhetta kuitenkin.
Soini pelaa kielipeliä ainakin kaksilla korteilla. Hän esti viime vuonna Van Wonterghemin valinnan puoluevaltuustoon ja pitää selvänä, että Rautio erotetaan puolueesta. Rehnin anteeksipyyntövaatimuksen hän vähättelevästi torjuu ”loukkaantumisyhteiskunnan” tapana.
Perussuomalaisilla toki on itselläänkin loukkaantumisen taito hallinnassa. Sen osoitti esimerkiksi viime joulukuussa nostettu kohu eräästä pilapiirroksesta.
Puheiden takaa näkyy myös Soinin asema moniäänisen joukkonsa johdossa. Änkyräpuheisimpia pitää yrittää hallita ja heidän päästöjään selitellä. Toisaalta kannattajat odottavat puheenjohtajaltaan yhä uusia jytkypuheita. Nopeasti kasvanut puolue on yhä vaikeammin yhden miehen hallittavissa. Paineita puheenjohtajan haastamiseen näkyi presidentinvaalien aikaan.
Perussuomalaisten kielenkäyttö ja toiminta on koventanut politiikan ilmapiiriä ja tuonut siihen ristiriitaa ja vastakkainasettelua. Positiivista on se, että jos toisella laidalla hyviä tapoja joudutaan määrittämään käräjillä, toisella laidalla suvaitsevaisuuden kannattaminen on piristynyt.
Markku Espo markku.espo@esaimaa.fi



