Aikaisempi valomerkki parantaisi elämänlaatua
22.2.2012 4:00Ravintoloiden sulkemisaikojen aikaistamisesta nousi nopeasti myrsky lasissa. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) väläytti sitä keinona helpottaa poliisin työtaakkaa, kun määräraha- ja resurssileikkaukset uhkaavat.
Sosiaaliseen mediaan polkaistiin nopeasti holhousta vastustavat adressit. Hotelli- ja ravintola-alan edustajat ennustivat parin tuhannen työpaikan menetystä. Poliisijohdon ja anniskelutarkastuksen kommentit olivat Räsäselle myönteisiä.
Alkoholin anniskelu ravintoloissa on nykyisin sallittu kello 1.30:een saakka. Jatkoaikaa myönnetään tunti tai kaksi, jos ravintolan taso ja ohjelma antavat siihen edellytyksiä. Räsänen ei määritellyt uusia aikoja. Lyhennyksen olisi kuitenkin oltava pari tuntia, jos tehoa tavoitellaan.
Kuinka paljon aikaisempi valomerkki sitten helpottaisi poliisin työtä? Ja missä — Helsingin keskusta lienee tiettyinä iltoina yksi iso menomesta, mutta jo muun Suomen suuremmissakin kaupungeissa on hiljaisempaa.
Pitkien aukioloaikojen perinteinen puolustus on se, että alkoholinkäyttö on ravintoloissa kontrolloitua. Asiakkaiden poistaminen kontrollin piiristä aikaisemmin siirtäisi vain ongelmia koteihin, eikä poliisityön tarve välttämättä vähenisi.
Poliisin voimavaroja valomerkin siirtely ei ehkä paljon säästäisi. Sen sijaan asiaa kannattaisi pohtia valomerkin kohderyhmän elämänlaadun kannalta. Onko lupa lotrata viinaa pikkutunneille asti sille eduksi vai haitaksi?
Nuorten aikuisten, viihderavintoloiden tuottavimman asiakasryhmän, päivärytmi on iltapainotteisempi kuin ennen. Ravintoloihin mennään myöhään, ja niiden ohjelmanumerot on ajoitettu lähelle puoltayötä. Aamu tulee, ja arki alkaa kuitenkin samaan aikaan kuin aina ennenkin. Valomerkin varhentaminen voisi aikaistaa koko edeltävää tapahtumasarjaa tavalla, joka helpottaisi arkeen palaamista.
Markku Espo markku.espo@esaimaa.fi



