Kunnianhimoinen kuntakartta

Nyt se sitten tuli: esitys uudeksi kuntajaoksi. Tarjolle tuli juuri niin raju karttaharjoitus kuin oli ennakoitukin. Etelä-Karjalaan työryhmä esittää yhtä kuntaa.

Ajatuksessa on paljon järkeä. Se selkeyttäisi kuntayhtymien ja yhteistyökuvioiden hässäkkää, jossa demokratia toteutuu liian monen mutkan kautta. Myönteistä on, että työryhmä näkee Parikkalan ensisijaisesti osana Etelä-Karjalaa.

Kuntapoliitikot mielellään korostavat itsenäisyyttä. Jo nykyisellään siitä puhuminen on monessa kunnassa itsepetosta. Tehtävistä suuri osa on ulkoistettu kuntayhtymille, ja rahoista yli kolmasosa tulee valtiolta.

Sosiaali- ja terveyspalvelut vievät puolet kuntien rahoista. Jo nyt ne hoidetaan Etelä-Karjalassa suurelta osin yhdessä maakunnallisessa sosiaali- ja terveyspiirissä.

Yhden kunnan malli ei ole ongelmaton. Pelkästään maantieteellisesti alueesta tulisi valtava. Tiedossa on, että pienten reuna-alueiden ääni tuppaa hukkumaan osana isoa kaupunkia. Yhden kunnan malli ei myöskään poistaisi ongelmia: Rautjärven tai Luumäen asukkaat eivät nuorru kuntaliitoksesta päivääkään, eikä syrjäkylien pitkiin koulumatkoihinkaan ole luvassa parannusta.

Vaikka yksi Etelä-Karjalan kunta voisi olla tehokas ratkaisu tulevaisuuden vaikeuksiin, se tuskin kovin nopeasti toteutuu: pelkästään henkisiä esteitä on liiaksi ylitettävänä. Poliittisesti realistisempaa olisikin puuhata kahden kunnan mallia. Lappeenranta ja Imatra ovat omia, selkeitä ja siedettävän vahvoja talousalueitaan, jotka pärjäävät erilläänkin.

Suomeen tarvitaan kuntauudistusta ja mieluummin nopeasti kuin hitaasti. Ikävä kyllä tämänkin hallituksen ponnistelut asian eteen näyttävät ajautuvan suohon. Opposition raivokkaan vastustuksen lisäksi myös hallituspuolueissa on jo vedetty hajurakoa asiaan.

Timo Laitakari
timo.laitakari@esaimaa.fi