Taparattijuopot saatava pois teiltä
6.1.2012 4:0025-vuotias mies. Taustalla seitsemän rattijuopumustuomiota. Viimeisin, 2,25 promillen humala-ajo tappoi 11-vuotiaan tytön. Helsinkiläisen taparattijuopon toilailu vetää hiljaiseksi.
Kansan oikeustajuun ei mahdu se, että rattijuopumus tuntuu olevan enemmänkin sairaus kuin rikos. Moni anttiautoilija ihmettelee, miten yksi ja sama ihminen ajaa kännissä kerta toisensa jälkeen. On syytäkin ihmetellä.
Suomalainen lainsäätäjä on tyytynyt ihmettelemään rattijuopumusta syy- ja seuraustasolla. Usein esitettävä kysymys kuuluu, voisiko rattijuoppoja hoitaa. Rattijuopumus on kuitenkin rikos.
Käytäntö osoittaa, ettei hoitaminen pidä humalaisia poissa kuljettajan penkiltä. Ja pitääkö terveydenhuollon niukoiksi havaittuja resursseja suunnata yhä enemmän yhden pienen ryhmän hoitamiseen?
Jos kerran halutaan pitää rattijuopot poissa teiltä, pitää keinojen olla kovempia. Yksi keino on määrätä rattilukko heti ensimmäisestä tuomiosta lukien pakolliseksi. Myös rangaistusten koventaminen olisi paikallaan.
Kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) piti rattijuoppojen saamia tuomioita liian lievinä Ilta-Sanomien haastattelussa. Rikoskomisarion virasta eduskuntaan ponnistanut Tolvanen tietää varmasti, mistä puhuu. Tolvanen on tehnyt vuosikausia töitä monenlaisten rikollisten kanssa.
Tolvanen kollegoineen päättää lakien säätämisestä. Sitä odotellessa jokaisen kansalaisvelvollisuus on ilmiantaa rattijuoppo.
Pekka Lakka pekka.lakka@esaimaa.fi



